YSTÄVYYDEN LOPPU

.

Tuossa edellä kirjoittelin ystävyydestä ja siitä mikä on hyvä ystävä. Sen jälkeen olen miettinyt ex-ystäviä tai jotenkin hapantuneita tai lopahtaneita ihmissuhteita. Mikä meni vikaan? Miksi ystävyys loppui? Oliko se edes alunperin ystävyyttä?

Huonot ihmissuhteet ovat tarpeen jotta paremmin ymmärtää hyvät. Hyvää ja huonoa on monta lajia ja astetta. Harvemmin mikään ystävyyssuhde on elämässäni katkennut dramaattisesti paukahtaen. Tavallisesti ne ovat hiipuneet, kitkutelleet aikansa, lopahtaneet, tai olen jälkikäteen todennut että ei sitä voinut ystävyydeksi luokitella, oli vain jotain tuttavuutta tai satunnaista hengailua ja kokeilua. Muutama ystävyyden yritys on ollut vaikea ja jättänyt pahan jälkimaun.

Niitä ei voi millään etukäteen tietää, eikä sen kitkuttelun aikana, mutta sitten kun mitta on täynnä ja homma katkeaa, voi manailla sokeuttaan ja toisaalta olla iloinen vapautumisestaan ja siitä että silmät ovat auenneet.

Äskeisestä voisi päätellä minun ajattelevan että vika on aina ollut siinä toisessa, mutta en ajattele niin. En varsinaisesti etsi syyllisiä, mutta syitä kylläkin.

Monta vuotta sitten:

Eräs henkilö pyrki hyvin innokkaasti läheisyyteeni ja ihan tosissani yritin olla hänelle ystävä monta vuotta. Alusta alkaen minulla oli omituisen häiritsevä tunne siitä naisesta. Painoin tunteen taka-alalle, mutta tuttavuuden edistyessä kävi yhä selvemmäksi että olin tekemisissä narsistisen, itseään täynnä olevan tyypin kanssa, jossa oli piirteitä maanis-depressiivisyydestä ja luonnehäiriöistä.

Olen ulospäin suuntautunut ja avoin ihminen. Tuo henkilö vaikutti aluksi sukulaissielulta, mutta tajusin myöhemmin että ensireaktioni varoitti minua liian tuttavallisesta ihmisestä, jonka lähestyminen ei ollut ihmisystävyyttä ja sosiaalisuutta, vaan vallanhalua ja yleisön tarvetta. Suuruudenhulluina kausinaan hän piti minulle läksytyksiä. Muutaman kerran sanoin ystävyytemme irti, ja ihmettelin kun jonkin ajan kuluttua tyyppi otti taas yhteyttä muina naisina.

Lopulta vaan kertakaikkiaan lakkasin vastaamasta hänen sähköposteihinsa. Juttu selkiintyi huomattavasti siinä vaiheessa kun luin kirjoista kuvauksia minähäiriöisistä, narsistisista ja luonnehäiriöisistä persoonista. Tämä henkilö oli niin tarkkaan kuvattuna kirjoissa että valokuva olisi voinut olla tekstin vieressä. "Loukkaantuu verisesti mitä ihmeellisimmistä asioista...", "Luonnehäiriöistähän ei jätetä. Jos joku katkaisee suhteen, se on hän itse, ei missään tapauksessa toinen", "Hän suuttuu jos hänen ylivertaisuutensa asetetaan kyseenalaiseksi..."

Sitten vielä sanotaan että elämää ei opi kirjoista! Olisinpa nuokin kirjat lukenut etukäteen niin ei olisi tarvinnut sitä toistuvaa huonoa oloa kokea. Hyh. Mutta toisaalta, nyt minulla ei olisi noita kokemuksia elettyinä. Niitä en voisi mitenkään oppia kirjoista. Se olisi pelkkää teoriaa. Siis summa summarum; olen kiitollinen kärsimyksistäkin.
.