Sunday, July 29, 2007

HIETALAHDEN KIRPPARILLA SAVUAA

.

Lauantaiaamuna kuuluisalla Hietalahden kirpparilla Helsingissä. Kuvan saa klikkaamalla isommaksi.

Olimme siellä jo ennen yhdeksää. Netissä oli vanha aukioloaika. Paikan päällä selvisi että se aukeaakin nykyään vasta kello 10. Myyjiä oli jonkin verran ja kaiken aikaa tuli lisää. Hauska nähdä sitäkin touhua.

Viime kesänä kiersimme kirpparia tunnin verran aurinkoisena päivänä. Asiakkaita tungokseen asti, suomalaisia, turisteja, valtavasti mielenkiintoista katseltavaa. Yhdellä pariskunnalla oli myynnissä mieletön määrä muovisia Aku Ankkahahmoja. Ostin heiltä musisoivan Tupun ja Hupun. En tiedä mihin Lupu oli joutunut.

Tupakansavua oli häiritsevässä määrin sellaiselle joka ei polta. Erittäin monet tupakoitsijat tykkäsivät poltella samalla kun kulkivat ihmisvilinässä. Samaten myyjillä kärysi savukkeet. Nyt kun asiasta on vihdoinkin päästy ihan asialliseen keskusteluun, toivotaan että ihmiset hyvässä hengessä jättävät puhaltamatta savuja muiden naamaan, vaikkapa vain normaalien kohteliaitten käytöstapojen nimissä. Kenenkään ei silti tarvitse luulla olevansa paheksuttu. Minä en paheksu tupakoitsijoita, mutta niitä kylläkin jotka eivät välitä lähimmäisistä.

Täsmennän vielä lisää omaa ajatustani. En paheksu tupakoitsijoita. Olen itsekin polttanut ikävuosina 19 - 21. En paheksu niitäkään jotka epähuomiossa tai ajattelematta savustavat muita. Niitä paheksun jotka tietoisesti savustavat lähimmäisiä. Niitä haluaisin potkaista jotka savustavat kotonaan omat lapsensa. Lopettakaa se heti! Kops!
.

7 comments:

  1. Anonymous8:49 am

    Nuo nostalgiset lasten jutut on suosittuja, onhan hyvä ettei kaikki heitä roskikseen, jota kirpparilta saa. Ihanaa nykyään liikkua, kun ei tupakoijia joka nurkassa.. Bussipysäkilläkin pysyvät hytin ulkopuolella.

    Mieli lastenkirjani, josta vain pari rikkinäistä sivua jäljellä, kertoo voikukkapojasta, tuli sade jag hän pulloon suojaan. Sen kirjan haluaisin.

    ReplyDelete
  2. Ehkäpä voikukkapoika vielä löytyy kirpparilta. Jos löydän. lähetän sen sinulle :)

    Minullakin on käsitys että valtaosa tupakoitsijoista on huomaavaisia.

    ReplyDelete
  3. Itse herkistyin viime kesänä savuille, kiitos Venäjän metsäpalojen.
    Kerran olen kohdannut jonkun viraan naisen, joka puhalteli suoraan vasten kasvojani tupakansavua. Yleensä tupakoitsijat eivät vain huomaa tai tule ajatelleeksi, että savusta voi olla todellista haittaa jollekulle.

    ReplyDelete
  4. Anonymous12:39 pm

    Rita, olishan se jännä, jos löytyis. Voikukan hattara...? Miks sitä sanotaan?

    ReplyDelete
  5. Kirsi

    Huono säkä tuo herkistyminen :(

    Ihmisten käyttäytyminen jaksaa minua ihmetyttää. En sano pahalla. Ihmiset kiinnostavat minua.

    Hannele

    Ehkä voikukan höytyvä på finska. Mikä se on ruotsiksi? Ja mikä sirkuksessa syötävä hattara on nimeltään. Är dom samma ord?

    ReplyDelete
  6. Puolustuksella on puheenvuoro:

    Mikähän siinä tupakan savussa ulko-ilmassa liekin niin adrealiinia nostattavaa?
    Suurkaupungeissa sentään tuhannet autot röyhyyttävät epäterveellisiä kaasuja kaikkialle, lämpö ym. piiput vielä lisäksi.
    Hetkittäiseen tupakansavuun ulko-ilmassa verrattuna terveydelle vaarallisia aineita hengitämme kaiken aikaa huomaamattamme.
    Se tupakan haju, mitähän se kenellekin assosio? Köyhyyttä, tyhmyyttä,epähygienisyyttä, ajattelemattomuutta, piittaamattomuutta, itsetuhoisuutta, kuolemaa...?

    ReplyDelete
  7. Nyt, viikko tuosta postauksesta, kävimme juuri tuolla samaisella kirpparilla. Verrattuna viime kesäiseen käyntiin voi raportoida että HYVIN VÄHÄN TUPAKOITSIJOITA kärysi kansan keskellä :)

    Ei tarvinnut kenenkään savuttoman adrenaliinia eritellä :D

    ReplyDelete