USA:ssa joutuu joka vuosi aikamoinen määrä syyttömiä ihmisiä vankilaan. Dr Phil Show'ssa puhuttiin tapauksista joissa syyttömät saadaan tunnustamaan. Kuulustelijat ovat kautta aikojen saaneet ihmisiä tunnustamaan erilaisilla menetelmillä. Ajatelkaa vaikka inkvisitiota keskiajalla.
Järjellä ajatellen mieletöntä että kukaan tunnustaisi murhan jota ei ole tehnyt mutta psykologinen sodankäynti ja psykologinen kuulustelu voivat tepsiä jopa niin hyvin että syytön uskoo olevansa syyllinen. Jotkut tunnustavat jotta tuntikausien piinaava kuulustelu loppuisi. Toiset alkavat epäillä tehneensä teon tietämättään.
Erityisen raukkamaista on jos tunnustus on petkutettu henkisesti jälkeenjääneeltä tai muuten täyttä ymmärrystä vailla olevalta.
Täydellistä eettisyyttä tai moraalisuutta ei viranomaisilta tarvitse vaatia. Murhatapauksissa saa yrittää hämätä kuulusteltavia ja valehdella jos se vie totuuteen. MUTTA - tunnustusta pitäisi aina olla tukemassa kiistaton näyttö.
Oli karmaisevaa saada kuulla 17-vuotiaana tuomitun pojan kohtalosta. Pojalle oli kuulusteluissa valehdeltu että hänen murhattu isänsä oli tullut hetkeksi tajuihinsa ja kertonut pojan olevan syyllinen. Järkytyksestä sekaisin oleva pojan reaktio oli uskoa isäänsä ja uskoa poliiseja, ja niin häkki heilahti ja 16 vuotta oli kulunut telkien takana Dr Phil Show'hun mennessä. Pojan sukulaiset taistelivat asianajajan avulla ja uusia todisteita alkoi löytyä. Puhelimessa kuultiin juttua hoitanutta poliisia, joka piti kiinni siitä että asia on loppuunkäsitelty.
Oletteko muuten koskaan kokeneet sitä että joku syyttää teitä, ja teille alkaa tulla olo että ehkäpä olette syyllisiä, vaikka ette olisikaan?
Uhrin syyllistäminen on varmaan teille tuttu käsite.
On hyvä olla tietoinen näistä ihmisen psykologian järjenvastaisuuksista.
Itsetuntemus on valttia.
Joskus tulee sellainen olo, että jos syytetään jostakin mitä ei ole tehnyt, niin se on vain oikein ja kohtuullista, kun kuitenkin on syyllinen johonkin muuhun eli kosminen oikeudenmukaisuus toteutuu kuitenkin...
ReplyDeleteMA-RIIKKA: Hmm... Tuossahan on jopa järkeä. Maailmankaikkeus pysyy tasapainossa tuolla ajattelutavalla.
ReplyDeleteEnpä voi sanoa koskaan tunteneeni noita tuntemuksia. Kiinnostavaa.
Eipä ole pitkä aika siitä, kun yksi kollega syyllisti minut siitä, "kun et tullut kerran pitämään tuntejasi, niin minä pidin ne sitten ja päästin sitten oppilaat kotiin." - Siis mitä! Kyseinen opettaja oli kylläkin itse sopinut kanssani aiemmin, että tuntini ovat vasta iltapäivällä, eikä aamupäivällä, kuten tämä oletti - ja näin tuntini jäivät kokonaan pitämättä!
ReplyDeleteNoh, kun huomautin asiasta, että olin saanut tuntini häneltä itseltään ja ne oli sovittu kalenterien kanssa yhdessä, että pidän ne vasta iltapäivällä, eipä kuulunutkaan takaisin pihahdustakaan tästä asiasta, vaan alkoi ns. kuudennen asteen ristikuulustelu, jonka jälkeen olin niin hirvittävässä syyllisyydetuskassa, että oksat pois!
Siis tämähän tyyppi vasta taitava oli! kelasin kuitenkin itseni vapaaksi tuosta vyyhdestä ja pyyhin asian mielestäni, koska en ollut tehnyt mitään väärin.
Mutta sitten! Sain esimieheltä pyynnön tulla hänen toimistoonsa. Ylemmältä taholta oli tullut valitus opetuksestani ja minulta kysyttiin, että mitkä oikein ovat opetusmenetelmäni. Olin kuin halolla päähän lyöty: en nimittäin ollut vielä edes opettanut sitä ryhmää, joka oli reklamoinut "opetuksestani! - Reklamointi tuli opetusryhmältä, jonka alkutestit olivat jääneet kesken, kun em. opettaja oli "eliminoinut" tuntini.
Nooh, eikä siinäkään vielä kaikki. Erittäin maireasti käyttäytyi aluksi tämä em. opettaja nyt viimeksi, kun halusi tarkistaa kalenteriemme yhteensopivuuden jatkossa. Ja siitäpä se syyllistämisvyyhden kiepitys taas käynnistyi, esim. toistuvilla kysymyksillä: "tiedätkö sinä nyt, mitä sinä opetat niille?"
Ei hyvältä kuulosta! Siis tässä on ihmistyyppi, jotaa en kertakaikkiaan ymmärrä. Vetää aivan sanattomaksi.
Onneksi työpaikalla on lähin pomo ssellainen, jolle voin kertoa kaiken. Niin kuin myös tätä ylemmälle, tosin hänelle en kerro kuin silkat faktat.
Niin, tekee vielä mieli lisätä, että toisessa työpaikassani on kollega, joka on varma siitä, että jokainen tiskaamaton kuppi on minun: huomautus kovalla äänellä! ja joka kerta, jos yhteisessä käytössä olevasta koneesta on joku jäänyt kirjautumatta ulos, hän osoittaa nootin minulle. Kaiken lisäksi hän kuulee sanomisiani väärin, ja on varma, että puhun "rumia"...... Viime aikoina olen alkanut kypsyä tähän, mutta en tiedä, miten saisin näkemään hänet oikein.
KIVI: Kuulostaa hirveältä. Aikaa ja energiaa tuhlautuu tuommoiseen ja tulee paha mieli. Voi yökötys.
ReplyDeleteElämä helpottuu huomattavasti jos pystyy kiertämään kaukaa kaikki syyttelijät ja asiattomat tilille vaatijat.
Jos yhtään lohduttaa niin mulla on ollut parikin tuttavaa joiden kanssa samassa huushollissa syyttelevä tuomitseva syyllistäjä ja joka päivä yhtä taistelua. Eli siis voisi olla pahemminkin.
Tuo viimeksi mainitsemasi kollega - pitäisikö hänet saada näkemään oikein, vai suoraan huomauttaa että hän on valinnut sinut silmätikukseen eikä hänen tehtävänsä ole toimia poliisina?
Minullakin on noita kollegoja ollut... Voi itku sentään että niitä pitää lähes joka porukkaan eksyä. Ja blogimaailmassakin niitä on nähty:(
Joskus itsetuntemus ei auta (järjen ja tunteen taistelussa tunne usein voittaa - eikö muuten ole paradoksaalista?!).
ReplyDeleteSitä voi ajatella, ettei ole syyllinen, on elänyt normien mukaan toisia loukkaamatta ja silti - tunnepuoli väittää toista.
17-vuotias on vielä niin nuori ja vaikutuksille altis. Jos hänelle väitetään, että isänsä on sanonut hänen murhanneen hänet (hetken ollessaan tajuissaan), niin en ihmettelisi vaikka aika moni menisi sekaisin. Vanhemmilla on yllättävän suuri vaikutusvalta lapsiinsa. Minusta on aika kyseenalaista valehdella saadakseen tietynlainen tunnustus.
Minulle tosiaan on tullut sellainen olo, että olen syyllinen, vaikken olekaan. Minut on kasvatettu alistumaan ja syyllistymään. Sellaisia ihmisiä voi olla helppo manipuoloida elleivät he eristä tunteitaan ja käsittele järjellä. Näin on käynyt minulle.
Vanhempani ovat syyllistäneet minua (ja sisaruksiani) juomisestaan ym. Vaikka tajuan järjellä, että se ei ole minun vallassani, niin tunnetason kanssa on usein vaikeaa.
Henkilön taustoista riippuen valehtelulla ja painostamisella voidaan saada aikaiseksi mitä erilaisempia tuloksia eikä niillä välttämättä ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Ihan niin kuin esimerkkisikin kertoo. Todella surullista.
Järki ja tunteet kulkevat päävärkissä ihan samoja kanavia. Ja tunteilla on aina etuajo-oikeus.
ReplyDeleteJärki ja tunteet kulkevat päävärkissä ihan samoja kanavia. Ja tunteilla on aina etuajo-oikeus.
ReplyDeleteELEGIA: Juuri noin kuin sanot: Vanhemmilla on lapsiin yllättävän suuri vaikutusvalta. Jos sitä valtaa käytetään väärin, niinkuin usein tapahtuu, seuraukset ovat tuhoisat ja kauaskantoiset, ja niitä joudutaan monissa tapauksissa purkamaan ja setvimään terapiassa.
ReplyDeleteKannattaa hankkia itsetuntemusta ja itseluottamusta jotta ei mene siihen halpaan mihin ihmisillä on taipumusta mennä: me joita on syyllistetty lapsina alamme oman pään sisässä toistaa syytöksiä ja uskoa niihin. Se on kertakaikkiaan kitkettävä pois ja oltava oman itsensä paras kaveri. Sitä vastaan on taisteltava kunnes saavuttaa luottavaisuuden itseensä ja ihanan mielentyyneyden. Tuosta on olemassa lukemattomia sykseestooreja joita olen lukenut terapeuttien kirjoista. Kyseessä on prosessi, ei yhtäkkinen ihmeparantuminen. Puhun myös omasta kokemuksesta. Hallelujaa :)
ISOPEIKKO: Jos itselleen puhuu järkeä tarpeeksi hyvin ja riittävän kauan, väärä tunne kyllä väistyy. Nimimerkillä "kokemusta on" :)
Täyttä asiaa taas Rita. Lapsena oli tuttua tuo kuulustelumetodi ikään kuin kasvatusellisena keinona. Ei me silti tunnustettu turhia.
ReplyDeleteMutta joskus esim kun seuraan riidan tms kehittymistä, tulee mulle syyllisyys että olenko kuitenkin tehnyt jotain.
Hyvä aihe kirjoittaa.
GENOVEEVA: Tervehdys pitkästä aikaa
ReplyDeleteHui kauhea, nyt kun mainitset niin perhe-elämä saattaa sisältää ihan HIRVEITÄ kuulusteluja :D
Ei pitäisi nauraa, jotkut isät tai äidit tai puolisot ovat oikeita hitlereitä neljän seinän sisällä. Kauheimpia mitä tiedän (lukemisen perusteella) oli muuten juuri Hitler, nimittäin Adolf Hitlerin isä. (Puistatus)
Karmeeta, kuolemanrangaaistus vielä karmeenpaa. Monta syytöntä.
ReplyDeleteThe Process of Franz Kafka, sellasia tunteita joskus.
(ei lapsena, vaan aikuisena. Työpaikassa.)
ReplyDeleteKuolemanrangaistus vaikeampi purkaa jälkikäteen.
ReplyDeleteTuosta kafkamaisuudesta olisi jännä kuulla lisää.
Oletko nähnyt tai lukenut Kafkan herra K:sta, jota syytetään ihan ilman syytä? Se suggestiivinen tunne, ei ihan vieras.
ReplyDeleteVieläkin tehdään elokuvia ja viime talvena teatterissa, jazz-musiikin kanssa.