Tämä tilanne on aina saanut minut ristiriitaisten tunteiden valtaan kun sitä joudun todistamaan.
Henkilö joka salailee, valehtelee ja kieroilee käytännöllisesti katsoen työkseen, joutuu hirveän suuttumuksen valtaan kun huomaa että häntä on petkutettu. Pöyristyy, järkyttyy, kovaan ääneen vihaisena päivittelee tätä ennen kuulumatonta tapausta. Ei saata uskoa että hänelle on VALEHDELTU.
Kaksinaismoraalia kauneimmillaan. Tai siis kauheimmillaan.
Aivan samoin kuin jotkut jatkuvasti toisia arvostelevat eivät kestä pienintäkään arvostelua itsestään.
ReplyDeleteTai ns. suureen ääneen ympäriinsä vitsejä heittelevät eivät omaa minkäänlaista huumorintajua muitten vitseille.
Usein eivät ole edes tietoisia omasta käyttäytymisestään. Puuttuuko heiltä joku moraalinen oivallus, jonka olisi pitänyt kehittyä jo lapsuudessa?
Jos en ole riippuvainen ihmisestä, en välitä valehtelusta. Ihan niin kuin Sirokko sanoo, toisia arvostelevat ihmiset harvoin näkevät itsensä.
ReplyDeleteKaksinaismoraalikin on aina katsojen silmissä.
ReplyDeleteVaikka siellä missä Kops elää, valehtelua pidetään pahana, on olemassa monia muita paikkoja, joissa valehtelu on oikein ja on tyhmää olla valehtelematta. Jossain valehtelemalla halutaan nimenomaan parantaa omia asemia. Eikä silti pidetä siitä että oma asema heikkenee toisten valheiden takia.
Peikko sanoisi tuota Kopsin juttua moraalittomuudeksi eikä kaksinaismoraaliksi. Vaikka sekin on tietty katsojan silmissä.
SIROKKO: Samat havainnot olen minäkin tehnyt! Jotkut voivat sanoa töräyttää mitä tahansa mutta annapa jos joku heitä arvostelee. Ja sitten ne "hauskat" huulenheittäjät... joo. Nauravat ainoastaan omille jutuilleen eivätkä edes huomaa jos muut eivät naura. Kaikkein ällöimpiä ne jotka ottavat yhden ihmisen pilailunsa kohteeksi, esim. aviopuolison.
ReplyDeleteEivät osaa asettua toisen asemaan. Oma itse vaan tärkeä.
HANNELE: Niin se on, eivät osaa katsoa itseään ulkopuolisen silmin.
ISOPEIKKO: Kyllä tuolla ihmisellä moraalia on. Yksi moraalinen mittapuu itselle ja toinen muille.
Kops on tullut joskus liikkuneeksi piireissä joissa valehtelu kuuluu asiaan ja on ylpeilyn aihe, eli tietää mistä Peikko puhuu. Niissä piireissä rehellisiä pidetään sinisilmäisinä ja typerinä.
Eikä aina tarvitse kauaskaan mennä kun tapaa tuota ajattelutapaa. Eräs tuttava kehuskeli miten onnistui petkuttamaan toista kaupoissa. En osoittanut ihailua :( En todellakaan.
Kai tuollaisen henkilön on vaikeaa katsoa itseään peilistä ja sitten kun sieltä peilistä näkyykin eri kasvot, niin voi kauhistus. Olen huomannut että jotkut valehtelijat jopa täysin uskovat omia valheitaan....
ReplyDeleteYAELIAN: Samaten minä olen tuntenut tyyppejä jotka uskovat omat juttunsa. Se on välillä niin hämmentävää että ei voi kuin vaivihkaa siirtyä pois heidän läheltään.
ReplyDelete(mä olen sellanen et uskon kaikkii, ei sekään vaarallist)
ReplyDeleteHeh, entäs ihminen, joka on tunnettu suoruudestaan ja ihan "ylpeilee" sillä, ei kestä kuulla poikkipuolista mielipidettä toiminnastaan. Yksi lause pyyhkii pois monen vuosikymmenen yhteisen menneisyyden, ystävyyden, kunnioituksen, toveruuden, sukulaisuuden. Ikään kuin mikään ei olisi merkinnyt mitään. Välit poikki! Ihmetyksen vallassa-mutta toisaalta helpotuksenkin! Kuinka tässä enää arvaisi mistään eri mieltä ollakkaan! :) Nyt saan säilyttää oman itseni.
ReplyDeleteHANNELE: Minussakin tuota piirrettä, hehe. Hyvä juttu että ei ainakaan tarvitse epäluuloisuudesta kärsiä :)
ReplyDeleteIRMELIN: Taidan tietää tuon helpotuksen jonka mainitset! Kun semmoinen ihminen pistää välit poikki, niin ensi tyrmistuksen jälkeen voi todeta kiitollisena että kylläpäs elämäni helpottui ja keveni. Ei tarvitse enää jännittää, varoa eikä mieltään pahoittaa. Saa olla oma itsensä.
Sanovat, että toisessa ärsyttävät eniten sellaiset viat, joita on omassa itsessäkin. Jospa siinä on perää ja suorapuheinen suuttuu suoruudesta ja valehtelija valehtelemisesta juuri siksi? Vaikka eivät omaa vikaansa tiedostaisikaan.
ReplyDeleteOnpa tänään ihmeelliset kommentit kun JOKAISESTA minulle tulee mieleen että juu, olen ollut tekemisissä juuri tuollaisen tapauksen kanssa :D
ReplyDeleteIlmiö johon viittaat tunnetaan psykologiassa nimellä projisointi. Olen törmännyt tapauksiin :)
Poistumassa koneelta... mutta huomenna on uusi päivä.
Niinpä! Mutta kyllä tulin kolisten alas jalustalta, johon olin itse itseni korottanut. Aikast´kamalaa :) Se kai siinä loukkasikin eniten,ettei minua arvostettukaan. Se ei loppujen lopuksi ollut tärkeää, kumpi oli oikeassa.
ReplyDeleteMutta niin kuin totesimme, kaikella on puolensa ;)Olen säästynyt monelta kiusalliselta tilanteelta ja pakkohymyltä.
IRMELIN: Samaten minä putosin ja ylpeys sai kolauksen siinä tapauksessa joka minulle tuli mieleen kertomastasi. Ja sama tunne minullakin että oikeassa tai väärässä oleminen sivuseikka. Uskoisin että tuollaiset tapaukset kasvattavat luonnetta ja tuovat elämänviisautta jos osaa ottaa ne oikein ja oppia niistä. Ei niin helposti mene uudestaan samaan halpaan :)
ReplyDeleteJo pelkkä otsikkosi herätti heti mielenkiintoni!
ReplyDeleteOlen miettinyt huomiotasi, kylläkin useammin jonkin muun asian yhteydessä kuin valehtelun.
Valitsit mielenkiintoisen aiheen.
Henkilöstä, joka salailee, valehtelee ja kieroilee käytännöllisesti katsoen työkseen minulle tuli ensimmäiseksi mieleen kirjailija, joka usein kylläkin riemastuu, kun huomaa, että häntä itseäänkin on petkutettu.
Toki myös kuvaamasi tilanne on elävästä elämästä tuttua.
Valehtelu on kyllä valitettavasti toisinaan myös elinehto, esimerkiksi ainoa tapa suojella itseään tai toista ihmistä. Julma maailma kannustaa myös kieroiluun, vaikka kieltämättä rehellisyys tekee aina vaikutuksen.
KATJA: Kirjailijan tavoin riemastun kovasti jos kirjailija tai elokuvan tekijä on onnistunut taitavasti yleisöä huiputtamaan, minut mukaanlukien, mutta se on pelin henki, ei petkuttamista pahassa tarkoituksessa.
ReplyDeleteÖö... vai tarkoititko riemastumisella riemastumisen vastakohtaa eli suuttumista...?
Valehtelu varmasti joskus tarpeen. Vanha sanonta "tarkoitus pyhittää keinot" herää silloin tällöin henkiin.