Wednesday, March 25, 2009

Älä alistu kiusaamiseen



Sain työpaikkakiusaamisesta kertovan kirjan luetuksi loppuun. Lukulamppua en tarvinnut, oli se sen verran valaiseva kokemus. 

Työpaikkakiusatuille on olemassa tutustumisen arvoinen sivusto jossa voi lukea tapauskertomuksia ja osallistua keskusteluun.  Moderaattorit vastaavat kysymyksiin. Tässä linkki.

Tässä vielä pätkä Korhosen kirjasta (s.131):

"Kiusaamiseen alistuminen on varsinkin psykopaatille oikea kutsuhuuto. Hän käy päälle sitä voimakkaammin mitä enemmän alistut ja epäröit. Muistathan, että jokainen alistamisen kokemus - miten tahansa arkipäiväinen ja vähäpätöinen - tuottaa hänelle sitä mielihyvää ja voimantunnetta josta hän saa energiansa ja motivaationsa. Hän kokee olevansa sitä paremmassa turvassa, mitä enemmän hän onnistuu pelottamaan muita. Älä siis ruoki hänen voimantunnettaan yhtään enempää kuin on pakko. Omalla esimerkilläsi voit sitävastoin voimaannuttaa myös muita kiusaajaan vastustamiseen." 

Psykopaatti on ääritapaus, mutta eiköhän tuo päde lievempiinkin tapauksiin. Ei kannata alistua minkäänlaiseen temppuiluun kenenkään taholta, valtapeleihin, vähättelyyn, simputukseen, epäasialliseen käytökseen. 

Kun joku on käynyt kerran sohaisemassa kepillä, ei kannata asettua sohittavaksi. Muuten on kohta psykologinen iho mustelmilla ja vastustus alkaa ennen pitkää murtua. Pidetään kiinni ihmisoikeuksistamme. Sanotaan heti "en hyväksy tuollaista". Sillä se nahka paksunee, ei sillä että yritetään vaan kestää. Ei meidän tarvitse asiattomuuksia kestää. Ei semmoisesta ole kenellekään mitään hyötyä. Päinvastoin. Se vähentää tuottavuutta työssä ja elämässä yleensäkin.

Ai että elämä helpottuu ja työteho nousee kun kiusaajat on pistetty kuriin!


2 comments:

  1. En ole lukenut Korhosen kirjaa, mutta ainakin tuo valitsemasi sitaatti on täyttä asiaa.

    Minunkin mielestäni Korhosen ajatukset pätevät muihinkin kiusaajiin kuin psykopaatteihin.

    Jotkut kiusaajat ovat todella sitkeitä. Kun päätät, ettet enää suostu olemaan kiusattu ja toimit kiusaajan taltuttamiseksi, kiusaaja alkaa häiritä sinua entistä aktiivisemmin. Sitten hän alkaa esittää ystävääsi ja on kaikesta korostetun samaa mieltä kanssasi. Hän saa tilanteen jopa näyttämään siltä, että sinä olet paha ja hän on pyhimys tai väärinymmärretty humoristi.

    Minä olen toisinaan noissa tilanteissa antanut kiusaajalle uuden mahdollisuuden. Se on virhe. Kiusauskierre alkaa uudelleen. Ei siis pidä antaa kiusaajalle edes sitä pikkusormea. Se on toki mahdollista, että jollakin tasolla pelaa kiusaajan peliä tarpeen mukaan. Tärkeintä on, ettei takaa hänelle tyydytystä.

    Minusta on hienoa, että kirjoitat näistä aiheista. Toisinaan kiusaamisesta kirjoittavat leimataan narisijoiksi ja pahan ilman linnuiksi. Minä iloitsen sinun rohkeudestasi!

    ReplyDelete
  2. KATJA: Kurjaa että sinua kiusataan mutta ehkä se vaihtuu riemuksi niin kuin minulla on vaihtunut. Olen valaistunut, haha, hyvien lukujen ja oivallusten ansiosta. En ole surkea raukka kun minua on kiusattu, vaan olen yrittänyt olla ystävällinen ja ymmärtäväinen kiusaajiani kohtaan jotka eivät kohteliaisuutta käsitä muuta kuin kutsuna alistaa ja vähätellä lisää. Nyt se on loppu. Kiitos ja kunnia :D Omat tarkoitusperät olleet hyvät, Omatunti puhdas. On myös vapauttavaa ja kivaa huomata olleensa hölmö.

    Etukäteen ei voi tietää tuottaako uuden mahdollisuuden antaminen tuloksia, joten tokihan sitä kannattaa kokeilla. Sitten kun huomaa että ei onnnistu, ei muuta kuin pelit seis!

    Rohkeudesta ei tässä kirjoittelussani ole kyse, koska en pelkää. Rohkeus vaatisi pelon voittamista. Minulta on kaikki pelko poissa. Tieto ja ymmärrys on voimaa.

    Korhosen piina oli hirveä, mutta hän vapautui lopulta pelastautumalla pois psykopaatin ulottuvilta. Kirjan kirjoittamiseen hän hankki paljon tietoa eri asiantuntijatahoilta. Koska hänellä itsellään oli tuoreet kokemukset hän pystyi elävöittämään saamansa tiedot kirjassaan. Kovin selvin sanoin hän ei kuitenkaan puhu omista kokemuksistaan. Kirja sisältää muitten ihmisten tapaushistorioita, ja runsaasti tutkimustuloksia. Elävästi kirjoitettua. Ei yhtään tylsää kohtaa.

    ReplyDelete