EPÄSUOSIO

.


Anteeksiantamisesta lueskelen ja samalla fundeeraan ja pundeeraan yhtä ja toista, sitä sun tätä. On se vaan taito jota meistä kaikki eivät osaa. Lieneekö niin että ne eivät osaa jotka sitä eniten tarvitsisivat?

Sääliksi käy ihminen joka loukkaantuu verisesti oikealle ja vasemmalle ja joutuu sitten pitämään loukkaantumisestaan kiinni, välttelemään ihmisiä, läpikäymään vihan, koston, tuomitsemisen tunteita, pinnistämään ja keskittämään voimavaransa harmittelemiseen.

Työpaikoilla vallitsee kurja ilmapiiri jos yksi ihminen kantaa kaunaa toiselle. Ystäväni Jaana kertoi yhden työtoverinsa olleen niin vihastunut toiseen että heittäytyi puhumattomaksi. Sitten kun oli pakko hoitaa yhteisiä työasioita, tämä loukkaantunut pisti paperilapun Jaanan pöydälle välitettäväksi vihansa kohteelle. Jaana sanoi painokkaasti että ei käy, ja läpsäytti paperin takaisin sinne mistä se tulikin. Hän ei ryhdy välikädeksi tuollaiseen typeryyteen. Hoitakaa itse asianne.

Minäkin olen joutunut muutamalla työpaikalla näkemään miten yksi ihminen huokuu vihaa ja paheksuntaa toista kohtaan. Se on inhottavaa kaikille jotka joutuvat heidän lähelleen. Kahdessa paikassa olen nähnyt miten ravintolan emäntä kohtelee alaista vihamielisesti, välillä puhumattomasti mulkoillen tai katsetta vältellen, välillä ohjeita tiuskaisten. Jokainen kahvilassa asioiva näkee sen ja vaivautuu. Vihan vallassa oleva ei tule edes ajatelleeksi miltä näyttää ulospäin. Hänellä on täysi työ olla vihainen. Tuollainen jatkuu toisinaan vuosia.

Jouduinpa yhdessä paikassa itsekin vihan kohteeksi. Myönsin auliisti itse tehneeni virheen kun apua tarjoten sekaannuin erään ihmisen töihin. Pyysin anteeksi ja käyttäydyin mielestäni asiallisesti ja reilusti. Pyytelin vähän myöhemmin anteeksi meilitsekin mutta ei tullut vastausta. Viikkokaupalla jouduin kaksi kertaa viikossa kulkemaan tämän ihmisen työpisteen ohi eikä viha osoittanut mitään lauhtumisen merkkejä. Yritin olla mahdollisimman luonteva, neutraali ja asiallinen ja toivoin ajan parantavan tilanteen, mitä se jossain määrin tekikin. Jonkin verran välttelin ja väistin henkilöä. Eräs työasia vaati että menin puhumaan hänelle ja sitä varten jouduin keräämään kaikki positiiviset voimavarani, jotka eivät ole mitenkään vähäiset. Hän sai vastatuksi normaalisti mutta jo taas seuraavalla kerralla näin ukkospilvet pään päällä. Onneksi joulun jälkeen en enää mennyt takaisin siihen työpaikkaan. Luottamukseni tuohon henkilöön tuskin palaa jos itse joskus palaan sinne.

Niitä ihmisiä jotka eivät pysty käsittelemään vihan ja loukkaantumisen tunteitaan, on paljon. Heitä ei joukosta välttämättä tunnista ennen kuin vahinko tapahtuu. Kunpa edes kerran saisi kuulla että jossain firmassa esimies osaa puuttua tuollaiseen.
.