.
Ihminen on sitten hassu kapistus. Viisas kirja jota luen, AINAKO ANTEEKSI?, mainitsee sellaisen meille tyypillisen piirteen kuin KAKSOISLOUKKAUS.
Ykä loukkaantuu Pykälle ja sitten Pykä puolestaan loukkaantuu siitä että Ykä meni loukkaantumaan, vaikka Pykä ei sitä sillä tavalla tarkoittanut, mitä nyt heitti huulta.
Turha odottaa anteeksipyyntöä, kun Pykä ei kerran sitä tarkoittanut. Pykä alkaa vaatia Ykältä anteeksipyyntöä.
Täytyy todeta että olen kokenut mainitunlaisen ilmiön, sekä Ykänä että Pykänä.
Karmeeta kun omat heikkoudet ja reaktiot on kirjoissa! Hyvä että ei sentään ole meitsin kuva artikkelin vieressä.
.
Aloittelen juuri samaa kirjaa. Valtavaaran kirja kiltteydestä ei oikein sytyttänyt, oli jotenkin liian tuttua tekstiä. Sen sijaan Tuulikki Saariston "Taikasanat eli miksi kannattaa antaa anteeksi" oli paikoittain aika lailla ajatuksia herättävä. Kirjoitan siitä vielä.
ReplyDeleteSiinä kiltteyskirjassa minua uuvutti jonkin verran se kun tajusin että oikeastaan tarvittaisiin nippu erilaisia sanoja kaikelle sille mitä oli koottu sanan "kiltti" alle. "Kiltti" joutui venymään liian moneen tehtävään ja tapaukseen.
ReplyDeleteSe miksi todella paljon tykkäsin sitä kuitenkin lukea oli se että monessa kohdassa saatoin itse mennä asian "toiselle puolelle", eli ikäänkuin nimetä sen asian uudelleen tai sijoittaa sen erinäköiseen yhteyteen, missä homman nimi ei ollutkaan kiltteys... äsh, tämä on turhaa höpinää ilman konkreettia esimerkkiä, mutta kesken työpäivän ei nyt ehdi ajatusta täydentää.
Kiitti vinkistä. Pistän muistiin tuon Saariston teoksen nimen! Mukavaa päivänjatkoa. Palaillaan:)
Tarkoituksellista loukkausta ei pidä mennä pyytämään anteeksi.
ReplyDeleteTarkoittamatonta loukkausta ei pidä mennä antamaan anteeksi.
Jos ymmärtäisin mitä sanoit olisin silti eri mieltä, koska en usko että noita noita juttuja voi yleistää.
ReplyDeleteLoukkaantumisssa on ihmisten tunteet pelissä eikä niitä voi mennä kenenkään puolesta sanelemaan, eikä omia tunteitakaan voi kovin pitkälle säädellä ja ohjailla. Minä loukkaannun ÄÄRIMMÄISEN harvoin, mutta kun loukkaannun tai harmistun, tasaantuminen tapahtuu enemmän tai vähemmän omaa vauhtiaan. Viimeksi meni vajaassa vuorokaudessa omia aikojaan enkä olisi kaivannut minkäänlaisia anteeksipyyntöjä, kuten en yleensäkään. Närkästys haihtuu kuin itsestään.
Ennen vanhaan(parikymmentä vuotta sitten)olin herkkänahkainen ja loukkaannuin milloin mistäkin asiasta tahi asiattomuudesta. Nyttemmin mulla on aika pitkä pinna ja lepyn todella nopeasti. Ehta etu parisuhteessa;)
ReplyDeleteSalka
ReplyDeleteHyvä tuo sana "herkkänahkainen". Lapsena satutetusta itsetunnosta on omat seurauksensa, mutta niistä voi päästä selvemmille vesille. Olet totisesti oikeassa kun sanot että parisuhteessa pitkästä pinnasta ja nopeasta leppymisestä on etua.