Viinirypäleet ovat toisinaan kitkeriä ja happamia.
Katkeruus ja kaikkinainen hapannaamaisuus liittyvät tämänpäiväisiin ajatuksiini. Niitä mietin Valtavaaran anteeksiantokirjan pohjalta. Olen edennyt vaiheeseen jossa kirjoittaja toteaa ihmisten kantavan mukanaan hämmästyttävää määrää lapsuuteen ja vanhemmuuteen liittyvää painolastia. ( Sivu 83 - ) Lapsuudessa koetut loukkaukset seuraavat monilla kivuliaina mukana. Muistoissa on loukkaavia tai hylkääviä tekoja, ja myös hyvien tekojen ja sanojen puutetta.
Katkerien vanhempien myötä perheeseen pääsee huomaamatta leviämään katkeruuden kasvuympäristö. ( Sivu 87 - ) Ei lämpöä, läheisyyttä, avoimmuutta. Aina jotain kalvavaa, Käsittelemätön menneisyys ja anteeksiantamattomuus langettavat kaiken ylle synkän varjon. Se kylvää lapsiin turvattomuuden siemenet ja odotuksen siitä että tulevaisuus ei ole valoisa.
En tiedä miten monia ihmisiä Valtavaara on kuunnellut aineistoa kerätessään vuosien aikana, mutta erittäin todentuntuiset perhe-elämän kuvaukset hän maalailee tekstissään. On epäilemättä kokenut samaa omassa lapsuudessaan. Hän kertoilee katkeran kodin tuhoisasta mallista. Siellä opitaan ruotimaan asioista ja ihmisistä se mikä on huonoa ja virheellistä, opitaan syyttämään muita ongelmista samalla kun itsessä ei nähdä mitään vikaa.
Joissakin perheissä on ollut tapana pitää kritiikkikokouksia. Ruokapöydässä on yhdessä lueteltu mitä kaikkea kurjaa on koettu päivän aikana. Vierailujen jälkeen on porukalla kerrattu isäntäväen ja muiden vieraiden virheet. Koskaan ei sanaakaan siitä mitä mukavaa on nähty ja koettu.
Ongelmista ja pettymyksistä tulee tottakai saada puhua, mutta rakentavassa ilmapiirissä. Sehän nimenomaan olisi vapauttavaa että saataisiin käsiteltyä ne asiat jotka muuten jäävät katkeraksi painolastiksi ihmisen päälle ja siirtyvät aina seuraavien sukupolvien riesaksi perintönä.
Millä tuo kammottava negatiivisuuden ja ilottomuuden ilmapiiri saataisiin pois kodeista, työpaikoilta ja kaikkialta missä ihmisiä kokoontuu? Noita katkerien kotien kasvatteja on joka puolella keskuudessamme. Heidän tunnistaa siitä että he etsivät virheitä, tuomitsevat ja arvostelevat. He ottavat helposti nokkiinsa ja myrkyttävät ympäristöään. Happamuusaste nousee.
Anna-Liisa Valtavaara; Ainako anteeksi? (Kirjapaja Oy 2005)
.
No comments:
Post a Comment