Wednesday, February 07, 2007

KAPINOIVA LAPSI TAI NUORI

.
Mielessäni ovat AITO KILTTEYS JA HYVYYS joita koskevan kirja luin hiljattain ja siitä tänne blogiin kirjoittelin. Mielessäni on sen vastapainoksi VÄÄRÄN KILTTEYDEN KIPUILU, josta luen parhaillaan.

Jos perheessä on KAPINOIVA LAPSI TAI NUORI, tekeekö hän itselleen haittaa vai pyrkiikä hän päinvastoin vapaaksi itselleen haitallisesta elämästä?

Ajattelen niitä aikuisiän onnettomia ihmisiä jotka muistavat tulleensa lapsina väärin kohdelluiksi. He tuntevat syyllisyyttä siitä että vastustivat vanhempiaan. Mitä jos vanhemmat olivat väärässä? Ihmisiähän he vain ovat! Turha tuntea syyllisyyttä siitä että ei lapsena halunnut totella älyttömyyksiä, tai ei halunnut totella kun kukaan ei selittänyt miksi olisi pitänyt totella. Eiväthän vanhemmat itsekään tienneet kysyttäessä miksi, jos heidät oli lapsina pakotettu sokeaan kuuliaisuuteen. Voi hyvä tavaton niitä kaikkia perheiden sisäisiä typeriä valtataisteluja! Voi itku sentään. Monet niistä käydään esimerkiksi 4-vuotiaan ja aikuisen kanssa. Hirveää katsottavaa, etenkin kun aikuinen näyttää olevan häviöllä.

Usein selitetään sitä että uhmaikään ja teini-ikään KUULUU kapinointi. Mitä jos sen ei tarvitsisikaan olla ihan niin kauheaa kuin mitä se joskus on? Mitä jos olisikin ihan tavallisia kotikonsteja ja viestintätaitoja joiden avulla tuskan kuukaudet ja vuodet helpottuisivat? Ihmistuntemus ja itsetuntemus avaavat paljon sellaisia taitoja joita kaikki tiedämme omaavamme.

Syyllisyys ja pelko kahlitsevat ihmistä, mutta jos niistä pääsee irti pystyy mihin tahansa. Lamaantuneen ja ahdistuneen kasvattajan on mahdotonta saada aikaan hyviä, rakentavia ratkaisuja ja johtaa perhettään. Ahdistus ja masentuneisuus ja kaikki kielteiset tunteet leviävät yksilöstä toiseen. Se joka reagoi kapinoimalla ei useinkaan ole vaikeuksien aiheuttaja.

Äskeisiä ajatuksia minussa herätti tänä aamuna silmäilemäni artikkeli jehovantodistajien lehdessä, "Pysy uskollisena vaikka lapsesi kapinoi". Jonkun uskovaisen poika kapinoi uskonnollista kasvatusta vastaan ja lähti kotoa 19-vuotiaana. No joo, kauhea pettymys vanhemmille, mutta mitä ihmeen KAPINAA se on jos ei halua ottaa vanhempiensa uskontoa?

Niin, no jos olisin uskovainen, varmaankin kirjoittaisin tätä tekstiä ihan eri tapaan... Minä uskon ohjaavaan kasvatukseen ja aitoon kiltteyteen ja hyvyyteen ohjaamiseen sekä siihen että lasta ja nuorta tulee kannustaa löytämään oma itsensä.
.

6 comments:

  1. Anonymous10:27 am

    Kuusikymppiset naiset Pirkko Mannolaa myöten voivottelevat haastatteluissa, että harmittaa, kun olen aina ollut liian kiltti. No, minä en ole ollut kiltti enkä helppo, vaan aina se vastarannanhenkilö ja vääränmallinen palikka kulloiseenkin koloon. Eikä kuulkaa ole ollut mitenkään helppoa ja mukavaa aina. Voi voi kun olisinkin osannut olla monessa kohdassa "kiltisti hiljaa". ihmettelen kovasti, miksi nuo kiltit ihmiset harmittelevat, että ovat osanneet tehdä asiat niin kuin pitää eivätkä mahdollisimman vaikeiksi itselleen ja muille. Ei ole ikinä hyvä, eli niin tai näin?

    ReplyDelete
  2. Saatat olla hyvinkin oikeassa. Väitetään, että Yequana-intiaanien lapsilla ei ole ollenkaan uhma- tai murrosikää http://www.continuum-concept.org/reading/whosInControl.html

    Tuo on muuten huippukiinnostava kirja. Se on kirjoitettu 70-luvulla ja siinä on joitakin omituisuuksia, mutta on kuitenkin kirja, joka kaikkien kannattaisi lukea! :)
    http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apliedloff.html
    http://www.continuum-concept.org/book.html

    ReplyDelete
  3. Heidi

    "kiltillä" on kauhean monta määritelmää. Jos äiti tai isä tarkoittaa kiltillä sitä että lapsella ei saa olla omaa tahtoa lainkaan, silloin epäilen että kyseessä on diktatuuri eikä sellainen voi olla ihmisen kehitykselle hyväksi. Nämä ovat monijakoisia juttuja, ja varmaan tapauskohtaisia. Pitäisi saada konkreettisia esimerkkejä ennen kuin voisi ottaa kantaa Pirkko Mannolaankin :)

    Sahrami

    Olipa MIELENKIINTOISTA kertomaa! Vahvistuin omissa arveluissani aika monessa kohtaa kun luin. Kiitos paljon!

    ReplyDelete
  4. Kun sahrami puhui intiaaneista tuli välittömästi mieleen eräs toinen kulttuuri, Nacirema. Sieltäkin voi oppia vaikka mitä. Lukekoon ja tutkikoon ketä kiinnostaa.

    ReplyDelete
  5. Vilkaisin tuota Nacirema-linkkiä. Luin aika pitkälle, ja lukemani häiritsi mieltäni monella tavalla. En ole mikään rituaalien kannattaja, varsinkaan noin aikaa vievien, ja tietynlainen negatiivinen ja ruma pohjaväre seurasi kaiken aikaa mukana. Sitten vastaan tuli tabu-ajattelukin. Yh, miten häiritsevää.

    Noilla Sahramin intiaaneilla vaikutti olevan homma paljon iloisemmalla ja terveemmällä perustalla. En usko että minkäänlainen intiaanielämä sopisi minulle, mutta katsotaan nyt seuraavassa elämässä mihin vielä päädytään :) Vannomatta paras.

    ReplyDelete
  6. Nacirema linkki on osa muistaakseni kulttuuriantropologien opetusohjelmaa. Siinä käytetään esimerkkinä Nacirema -heimoa ja sen tapoja halutessa ilmaista miten sanat vaikuttavat tulkintaa. Siksi tuo havaintosi on mielenkiintoinen.

    Kun luet tekstin tarkemmin ja mieli ihan levällään, huomaat siinä tuttuja piirteitä. Huomaamista auttaa kun mietit mitä Nacirema on luettuna oikealta vasemmalle.

    Toisessa Nacirema kertomuksessa kerrotaan tarkemmin hämmästyttävästä Gnihsaw Riah -rituaalista. Senkin voi lukea oikealta vasemmalle.

    ReplyDelete