KAPINOIVA LAPSI TAI NUORI

.
Mielessäni ovat AITO KILTTEYS JA HYVYYS joita koskevan kirja luin hiljattain ja siitä tänne blogiin kirjoittelin. Mielessäni on sen vastapainoksi VÄÄRÄN KILTTEYDEN KIPUILU, josta luen parhaillaan.

Jos perheessä on KAPINOIVA LAPSI TAI NUORI, tekeekö hän itselleen haittaa vai pyrkiikä hän päinvastoin vapaaksi itselleen haitallisesta elämästä?

Ajattelen niitä aikuisiän onnettomia ihmisiä jotka muistavat tulleensa lapsina väärin kohdelluiksi. He tuntevat syyllisyyttä siitä että vastustivat vanhempiaan. Mitä jos vanhemmat olivat väärässä? Ihmisiähän he vain ovat! Turha tuntea syyllisyyttä siitä että ei lapsena halunnut totella älyttömyyksiä, tai ei halunnut totella kun kukaan ei selittänyt miksi olisi pitänyt totella. Eiväthän vanhemmat itsekään tienneet kysyttäessä miksi, jos heidät oli lapsina pakotettu sokeaan kuuliaisuuteen. Voi hyvä tavaton niitä kaikkia perheiden sisäisiä typeriä valtataisteluja! Voi itku sentään. Monet niistä käydään esimerkiksi 4-vuotiaan ja aikuisen kanssa. Hirveää katsottavaa, etenkin kun aikuinen näyttää olevan häviöllä.

Usein selitetään sitä että uhmaikään ja teini-ikään KUULUU kapinointi. Mitä jos sen ei tarvitsisikaan olla ihan niin kauheaa kuin mitä se joskus on? Mitä jos olisikin ihan tavallisia kotikonsteja ja viestintätaitoja joiden avulla tuskan kuukaudet ja vuodet helpottuisivat? Ihmistuntemus ja itsetuntemus avaavat paljon sellaisia taitoja joita kaikki tiedämme omaavamme.

Syyllisyys ja pelko kahlitsevat ihmistä, mutta jos niistä pääsee irti pystyy mihin tahansa. Lamaantuneen ja ahdistuneen kasvattajan on mahdotonta saada aikaan hyviä, rakentavia ratkaisuja ja johtaa perhettään. Ahdistus ja masentuneisuus ja kaikki kielteiset tunteet leviävät yksilöstä toiseen. Se joka reagoi kapinoimalla ei useinkaan ole vaikeuksien aiheuttaja.

Äskeisiä ajatuksia minussa herätti tänä aamuna silmäilemäni artikkeli jehovantodistajien lehdessä, "Pysy uskollisena vaikka lapsesi kapinoi". Jonkun uskovaisen poika kapinoi uskonnollista kasvatusta vastaan ja lähti kotoa 19-vuotiaana. No joo, kauhea pettymys vanhemmille, mutta mitä ihmeen KAPINAA se on jos ei halua ottaa vanhempiensa uskontoa?

Niin, no jos olisin uskovainen, varmaankin kirjoittaisin tätä tekstiä ihan eri tapaan... Minä uskon ohjaavaan kasvatukseen ja aitoon kiltteyteen ja hyvyyteen ohjaamiseen sekä siihen että lasta ja nuorta tulee kannustaa löytämään oma itsensä.
.