Sunday, March 01, 2009

Valamiehistön karmeat koettelemukset



Kuka tahansa voidaan kutsua valamiehistöön, se on USA:ssa systeemi. Mitä se käytännössä merkitsee inhimillisellä tasolla? - Sitä en ollut koskaan tullut ajatelleeksi ennen kuin näin TV-ohjelman aiheesta. Miehiä ja naisia osallistui kuuden kuukauden ajan mitä raaimman murhan oikeudenkäyntiin. He joutuivat uhraamaan puoli vuotta elämästään tuolle prosessille oman mielenterveytensä uhalla. 

Viattoman, kunnollisen näköinen mies oli syytettynä vaimonsa ja syntymättömän lapsensa murhasta. Oikeudenkäyntiin osallistuneet joutuivat näkemään kammottavia patologisia kuvia, ja kantamaan päällään hirvittävää vastuuta siitä että oltiin harkitsemassa kuolemantuomiota. Ilmeettömänä syytetty katseli ja kuunteli todisteita, todistajia, kaikkia asianosaisia. Heitteli silloin tällöin flirttailevia katseita naispuolisille valamiehille.

Suuri yleisö seurasi murhaoikeudenkäyntiä herkeämättömällä mielenkiinnolla. Osa valamiehistä sai tapppouhkauksia, kärsi painajaisunista, koki traumoja. Yksi luhistui ja joutui sairaslomalle työstään pari vuotta oikeudenkäynnin jälkeen. 

Yksi hyvä mitä tuosta seurasi oli valamiesten kirjoittama kirja suurelle yleisölle. Mutta millä kustannuksella?

Toinen hyvä oli se että uhrin perhe sai mielenrauhaa ja hyvitystä kun murhaaja tuomittiin. Häntä ei kuitenkaan ilmeisesti tuomittu kuolemaan, vaan elinkautiseen.  

Hirveä ajatus joutua kutsutuksi valamiehistöön, joutua näkemään kuvia joihin ei ole valmistautunut, läpikäymään päässään raakaa murhaa. Eikö tuollaiseen tarvittaisi joku ammattilainen?


18 comments:

  1. Ammattilainen? Miten se Suomessa toimii? Niin kuin Ruattissa.

    Minä olen ollut nämndeman, lautamies, nuorisorikollisten puolella. Valitaan tasapuolisesti joka puolueesta, sillä ajatus on juuri, että ei ole ammattilaisia, vaan niin tasapuolisesti kuin mahdollista joka yhteiskuntaluokasta.

    Olen vannonut tuomarinvalan, joka elinikäinen.

    ReplyDelete
  2. HANNELE: Ei aavistusta!

    Minun sanomani oli että ei kuka tahansa pysty kantamaan noin hirveää taakkaa päällään mikä noille ihmisille sälytettiin. Heille tuli kamalat henkiset kärsimykset.

    ReplyDelete
  3. Anonymous11:52 am

    Ammattilainenko lautamieheksi vai ammattilaisen tukea?

    ReplyDelete
  4. Molempia. Mitä tahansa. Enhän minä tiedä!!!

    Enkö osannut kirjoituksessani kertoa että 12 ihmisen ja heidän läheistensä elämä meni raiteiltaan? Painajaisunia, tappouhkauksia, hermoromahdus... Tavallisten ihmisten joilla ei ollut tuollaiseen valmiuksia.

    Jälkikäteen jotkut heistä menivät terapiaan.

    ReplyDelete
  5. Anonymous6:36 pm

    Kellään ei ole tuollaiseen valmiuksia.

    ReplyDelete
  6. Mutta toisaalta, pitäisikö aina voida paeta vastuuta ja todellisuutta ja elää niissä kivoissa vaaleanpunaisissa kuvitelmissa? Ympärillämme tapahtuu jatkuvasti hirvittäviä asioita, joiden takia monet viattomat, kuten lapset ja eläimet, joutuvat kärsimään. Aikuisen velvollisuus on puuttua asioihin, oli ammattilainen tai ei. Toki jonkun verran on pakko suojella itseään, mutta kaikelta ei voi silmiään ummistaa.

    Minusta mielenrauha tulee siitä, että tietää tehneensä jotain asioiden hyväksi ja esim. osallistuneensa syyllisten tuomitsemiseen. Se taas olisi kamalaa, jos syyllisiä ei tuomittaisi riittävän koviin rangaistuksiin. Tätä tapahtuu valitettavan usein.

    Itselleni tuli tästä mieleen Baby P:n tapaus Briteissä, joka oli niin kammottava, että vei minulta yöunet viikoiksi, vaikka luinkin vain artikkeleita asiasta. Tieto lisää tuskaa, mutta ilman tietoa ja ponnisteluja mikään ei muuttuisi.

    (Tulipas pitkä kommentti, mutta itseäni vain usein ärsyttää se, miten mielellään ihmiset ummistavat silmänsä ikäviltä asioilta. Vielä enemmän suututtaa, jos itse syyllistyn siihen.)

    ReplyDelete
  7. Anonymous11:44 pm

    (mitä Täydellinen Isä kirjoittelee?)

    ReplyDelete
  8. HANNELE: Toisilla paremmat ja toislla huonommat valmiudet, voitaisiin toisaalta tuumailla. Joku murtuu helpommin.

    HELENA: Avasit keskustelun toisesta asiasta kuin minun aiheeni; siitä että kokonaan luistetaan vastuusta. Minun aiheeni oli se toinen ääripää, eli se että vastuu painaa liikaa.

    Olisiko jotain välimaastoratkaisua jotta ei kokonaan luisteta vastuuta mutta ei toisaalta koko elämä suistu raiteiltaan kun ylisuuri kuorma sälytetään niskaan?

    ReplyDelete
  9. Anonymous11:04 am

    Sinua kun kiinnostaa, lue: http://taydellinenisa.blogspot.com/

    ReplyDelete
  10. Aika kauhea tapaus, tuo taisi olla se Lacey Petersonin murha? Muistan ,kun siitä oli paljon juttua CNN asemalla, ja se murhaaja aviomies, vaan hymyili usein ja väitti olevansa viaton,hah!!Kamalaa kun joutuu valamiehenä tuollaista päättämään.Jotenkuten tuo jury käytäntö on aina vähän ihmetyttänyt.

    ReplyDelete
  11. Anonymous10:39 pm

    Täydellisen isän asenne lapseensa kumma

    (jos kuvaa pelkäät, niin oli vain miehen KÄSIVARSI...)

    ReplyDelete
  12. YAELIAN: Oli kuin olikin, syytettynä Scott Peterson. Itse en ollut kuullut tapauksesta ennen nyt näkemääni ohjelmaa. Jos luokitusta tuomitulle hakee, etsimättä mieleen tulevat sanat luonnehäiriöinen, narsisti, psykopaatti, sosiopaatti.

    HANNELE: Pelosta ei ole kyse. En halua tuhlata aikaani, sanotaan vaikka niin.

    ReplyDelete
  13. Anonymous7:22 pm

    kiinnostunuthn olet tälläisistä ihmisistä.. luet.

    ReplyDelete
  14. Anonymous7:27 pm

    luet ja kirjoitat amerikkalaistakin jutuista

    ReplyDelete
  15. Sanoin ei kiitos ja sen pitäisi riittää.

    ReplyDelete
  16. Suhde isä-lapsi-suhde erikoinen.


    Ei ole se "kohublogisuus"!

    ReplyDelete
  17. Alright. Ymmärrän!

    ReplyDelete