Sunday, February 25, 2007

NAUTINTO

.
Blogimaailman ihania pikku nautintoja; Runotorstai ja Pakinaperjantai. Osallistun Pakana... Apina... oho, anteeksi Pakinaperstaihin... Hah hah haa!

PAKINAPERJANTAI

Elämän nautintoja lapsuudesta alkaen on sanoilla leikittely ja hevostelu. Meistä muutamat valitut osaavat kehittää sen taidon huippuunsa ja nauttia arvostusta kirjailijoina tai runoilijoina aikuisikään päästyään.

Päivärutiineista ensimmäinen, tunnistatko omaksesi, tuore sanomalehti ja kuppi kahvia? Sain nauttia kaksinverroin kahvin tuoksusta tänä aamuna. Ensin keittiöön levisi kahvin tuoksu keittimestä, sitten jauhettujen kahvinpapujen aromi kun avasin uuden Kulta Katriinan ja täytin tyhjentyneen purkin. Pakkauskin on kaunis katsella.

Toinen nautinnollinen päivärutiini on kävelylenkki, ulkoilu, liikunta. Tuossa alkavat jo hahmottua hyvän elämän osaset.

Hyvin suoritettu työ palkitsee tekijäänsä. Työstä saadut kiitokset tuovat tyytyväisyyttä. Ansaittu lepo työn jälkeen tuntuu nautinnolliselta. Ansaitsematon lepo eli laiskottelu ei tuo samaa tunnetta.

Hyvä työn tekeminen on nautinto. Sanotaan että jotkut ihmiset nauttivat ilkeilystä ja siitä kun saavat tehdä toisille jäynää. En suostu uskomaan sitä.

- "Hei, miksi ihmeessä hakkaat päätäsi seinään?"
- "Tuntuu niin hyvältä kun lopetan sen."

Siinäpä erinomainen resepti nautintoon pääsemiseksi. Lakkaa hakkaamasta päätä seinään. Ongelmien ratkaisut ovat monesti pienestä kiinni. Ihminen ei itse huomaa hakkaavansa päätä seinään. Tietää ainoastaan sen että ei nauti koskaan mistään elämässä. Se on ilon päivä kun sen tajuaa ja saa tietää että elämästä nauttiminen on jokaisen ulottuvilla.

Pienistä nautinnoista nauttiminen on nautinnollisinta. Kesäaamu, vastaleikatun ruohon tuoksu, joka leijailee sisään raollaan olevasta ikkunasta, puhtaat lakanat, uusi kirja, täysikuu, koiranpentu, suosikkiohjelma TV:ssä, kirje hyvältä ystävältä...
.

11 comments:

  1. Jee, Kopskin pakinaperjantaissa! Kivoja nautinnon aiheita, varsinkin tuo pään seinään hakkaamisen lopettaminen. Taidankin kokeilla välittömästi!

    ReplyDelete
  2. Anonymous12:53 pm

    "Pienistä nautinnoista nauttiminen on nautinnollisinta. Kesäaamu, vastaleikatun ruohon tuoksu... "

    Totta. Tämän aamun paras hetki minulle, lyhyt kävelyretki L:n kanssa tuohon vähän matkan päähän rantaan. Kylmää oli, mutta kaunista :)

    Leppoisaa sunnuntaita Kops :)

    ReplyDelete
  3. Anonymous1:02 pm

    Suurkiitokset kehuista,
    tarinasta ja
    tervetuloa pakinablogiin! =)

    ReplyDelete
  4. Joo, Ally, en ole aikaisemmin ehtinyt, ja nyt havaitsin ilokseni että muutkin tyylilajit kuin ihan oikea pakina kelpaavat.

    Marko, olen ollut aikaisemminkin huomaavinani että olemme samoilla linjoilla :) Pahuksen kylmää oli tänään. Mekin kävimme kävelemässä.

    Leelia
    Pakinablogi on hieno ja sympaattinen. Kirjoittelen varmasti toistekin kun on tällainen tilaisuus ja mukavaa jengiä pakisemassa.

    ReplyDelete
  5. Anonymous5:06 pm

    Tervetuloa ja anna vinkki tutuillesikin. Jospa heistäkin kirjailijoita tulisi.

    ReplyDelete
  6. tuosta päänhakkaamisesta seinään tuli mieleen, että ongelmien ratkaisu on yleensä lähenpänä kuin luulee! Esimerkiksi: kävin kaverilla katsomassa kun eivät saaneet skanneria toimimaan, luulin että virukset ovat jo vallanneet heidän koneensa enkä sitten tajunnut kajota johtoihin. Olivat laittaneet skannerin piuhan tietokoneessa väärään reikään, siitä ongelma ja minä tongin koko koneen sisäisesti...

    ReplyDelete
  7. Oh-Show-Ta

    Mainio vinkki. Hyväksyvässä ilmapiirissä kyvyt pääsevät kehittymään. Ja jos eivät kehity meillä on kaikilla ainakin hauskaa :)

    Hansu

    Heh, I know the feeling! Ongelmien ratkaisu suorastaan tuijottaa silmiin usein, mutta kun me onnettomat pidämme katseen muualla. Pitäis aina muistuttaa itseään että tsekkaa ensin helpommasta päästä :)

    ReplyDelete
  8. Höh. Hyvin tehdystä työstä saa palkinnoksi lisää työtä tehtäväksi.

    ReplyDelete
  9. Mukava pakina nautinnoista! Itse en ole jaksanut osallistua vähään aikaa noihin haasteisiin ja nyt olen niin kipeänä etten pystyisikään ajattelemaan mitään luovaa...

    ReplyDelete
  10. Kyllä oikeaan osuit. Elämä on Nautinto, kun vain tajuaa lakata hakkaamasta päätään seinään.

    Kahvipussin avaaminen on ihanaa. :))))))))

    Bertolt Brechtillä on runo nimeltä Iloja. Ihana.

    ReplyDelete
  11. Kiitos kommentseista! Palaan kunhan töiltäni pääsen. Antoisaa aamupäivää!

    ReplyDelete