Kahleet, vankilat, muurit... Sellaiset jotka itse asiassa aukeavat ja murtuvat sisältä käsin.
Miksi on niin vaikea vapautua mielen kahleista? Miksi ihminen ei jätä huonoja kokemuksia taakseen ja siirry eteenpäin? Miksi niin moni ihminen pysyy huonossa, jopa tuhoisassa parisuhteessa? Antaa tyrannisoida itseään, kohdella halventavasti, lyödä, alistuu vallitsevaan olotilaan...?
Tarina lukemastani teoksesta (Eva Rusz, katso aikaisempi postaus). Tiivistäen:
Elefantti seisoo vuodesta toiseen kiinnitettynä paaluun, eikä edes yritä tempaista itseään vapaaksi vaikka se kävisi helposti. Miksi?
Siksi että kauan sitten elefantinpoikanen oli paljon pienempi ja se oppi että ei kyennyt pääsemään irti. Ajatus seuraa elefanttia. Se seisoo paikallaan läpi vuosien ja luulee että ei pääse irti.
Noinpa myös ihmiset jumiutuvat huonoon suhteeseen, ajatukseen siitä että asioihin ei voi vaikuttaa ... Olotilaa tehostetaan tällaisilla ajatuksilla: "Ei siihen aikaisemminkaan voinut vaikuttaa, kaikilla muillakin on tällaista, tämä on kohtaloni, jo lapsuudessani..."
Opittu avuttomuus on periksi antava reaktio, sisäinen vakuuttuneisuus: "Teinpä mitä tahansa, en voi muuttaa tilannetta miksikään." (Sivu 27)
Ratkaisu voi olla ihan nenän (tai kärsän) alla. Katso peiliin. Mitä jos oletkin iso elefantti?
Tiedän kokemuksesta että huonoon suhteeseen jää vangiksi. Kuvittelee, että sellaista elämän pitääkin olla.
ReplyDeleteIlman eroa olisi satutettu montaa elämää ja monen vahvuuksia ja minuuksia.
UNA: Luulen että meille kaikille tapahtuu tuota elefantti-ilmiötä. Onnekasta jos siitä tulee tietoiseksi ajoissa. Usein käy niin että ihminen hankkiutuu ulos vasta kun tilanne on sietämätön. Siinä vaiheessa on saattanut jo kasautua pahoja traumoja, sairauksia, ties mitä.
ReplyDeleteMinäkin olen sitä mieltä, että kukkien nimet kirjoitetaan pienellä, mutta eilen tuli joku ihmeellinen oikosulku :-)
ReplyDeleteMe asumme Mikkelin ja Savonlinnan välissä, mutta olimme Tampereella kesälomareissulla. Tiedän kyllä, missä Lielahti on, kun olen opiskellut aikoinaan Tampereella. Pidän kaupungista kovasti. Ja Särkänniemessä piti käyttää poikaa... :-)
Tuo elefantti vertaus on kyllä osuva. Ja kuten Una sanoo, niin huonossa suhteessa jotenkin etääntyy siitä, mikä olisi normaalia ja tervettä ja ajattelee, että asoiden kuuluukin olla niin. Itsellä ei onneksi mennyt ihan niin pahaksi, kuin eräällä tutullani, jonka mielestä päivä oli loistava, jos ei saanut turpiinsa.
ReplyDeleteSenkin jälkeen, kun on saanut itsensä nykäistyä siitä lieasta irti pitää tehdä töitä, ettei kuitenkin jää vain kiertelemään samaa ympyrää, vaan uskaltaa katsoa mitä muuta elämällä on tarjota. Vaikka suhde on ohi, niin siinä opitut mallit jäävät seuraksi vielä pitkäksi aikaa.
Ihana tuo elefantti-tarina ja sen opetus...
ReplyDeletejoskus tai usein meillä on niin suuri pelko...emme luota elämään..."saat kaiken mistä luovut"..."kadottamalla elämäsi saat elämäsi"...toisaalta on olemassa upeita, rohkaisevia viestejä löytää tuo rohkeus...kun hyppäät jyrkänteen reunalta, sinulle kasvaa siivet..
on helpompi olla "turvassa" vanhassa paskassa kuin uudessa ei tietämässämme ....
Eilen mietin ajaessani torille, tyttäreni masentuneisuutta..että vaikka ostaisin hänelle mitä tahansa, veisin hänet minne tahansa, hänen mielentilansa ei muuttuis minun ulkoisista yrityksistäni vaan hänen omasta sisäisestä valostaan, jos se alkaisi kasvaa...
Miten me ihmiset uskaltaisimme luottaa elämän virtaan ja sisimpäämme...löytäisimme sieltä sen valon ja hennon kutsun...seuraisimme sitä emmekä pelosta roikkuisi kiinni jossain...
niinkauan kun roikumme kiinni jossain, tarvitsemme sitä jotain...miksi? siihen voisimme alkaa etsiä vastausta, ennenkuin muserrumme...
Niin, miksi sitä jää huonoon kokemukseen. Onhan myös sanottu, että siinä ihminen menettää niin täysin uskonsa itseensä ja pärjäämiseensä, ettei enää uskalla kokeilla vapautua tuosta tilanteesta. Sitä turtuu ja ei ole voimia yrittää enää mitään.
ReplyDeleteJa kaikkeen voi myös tottua. Ja sellaisessa raskaassa suhteessa voi myös välillä olla hyviä hetkiä ja niiden voimalla jatkaa mahdottamassa suhteessa.
Kait vaatii voimia muuttaa omaa kohtaloaan. Kokeilla vaikka isona elefanttina, josko nyt pääsisi kahleistaan.
Mitä aikaisemmin irrottautuu huonosta kokemuksesta, sitä ehkäpä helponpaa se on. Joku on myös sanonut, että sitä lähtee tilanteesta, kun lähtemisen aika on.
PAMI: Hetkellisesti voikin epäillä että hei, eikös esimerkiksi Orvokki kirjoiteta isolla, ja niinhän se kirjoitetaankin ihmisen nimenä :)
ReplyDeleteAi te olette sillä seudulla, en voi sanoa tuntevani. Tre on erittäin kaunis ja viihtyisä kaupunki, vettä joka puolella. Kävimme viime kesänä pitkästä aikaa. Entinen kotikaupunkimme mistä lähdimme Hesaan opiskelemaan ja jäimme pääkaupunkiseudulle, mieheni ja minä.
ALISSA: Joo, sehän siinä kauheaa onkin että huonoonkin tottuu ja sopeutuu. Muutos ja lähteminen on vaikeampaa kuin pysyä totutussa, eli ottaa joka päivä huonoa kohtelua.
ReplyDeleteHyvä esimerkki sinulla tuo että "hyvä päivä kun ei tullut turpiin". Toisaalta olen lukenut tapauksista joissa uhrin elämä on kauheaa nimenomaan silloin kun odottaa sitä vääjäämätöntä hakkaamista, Jotkut ärsyttävät tahallaan jotta saavat turpiinsa ja asia ikään kuin hoidetaan pois päiväjärjestyksestä. Voidaan taas hetki hengittää vapaasti.
Säälittävää että jotkut näyttävät irtautumisen jälkeen ajautuvan samanlaiseen elämään uudelleen :(
HANNE: Se on joku meidän luonnollinen suojamme kun pidämme kiinni totutusta, vaikka se olisi huonoakin. Riskinottoa kannattaisi harjoitella jo lapsena ja pettymysten sietokykyä. Ei se aikuisenakaan myöhäistä ole, paljolti kiinni motivaatiosta ja tietoiseksi tulemisesta. Joskus emme edes huomaa että elämme väärin tai vajavaisesti.
ReplyDeleteSinun on pakko vaan jatkaa yrityksiä tyttäresi auttamiseksi, koska hän on tyttäresi. Minäkin joskus opettajana joudun käyttämään kaiken kekseliäisyyteni jotta saan oppilaan pään päällä Airamin syttymään... Täytyy vaan uskoa että se syttyy kun on syttyäkseen.
Monesti on ihan hassua miten helposti se sitten lopulta syttyy, kun alkaa jo luopua toivosta. Tulee vahingossa sanoneeksi ratkaisevat sanat :)
YVIOON: Kaikki totta mitä juttelet. Jos ihminen on jo valmiiksi pessimistinen, varovainen, ei usko itseensä jne, hänet on aika helppo huonossa suhteessa saada menettämään itsetuntonsa rippeetkin.
ReplyDeleteJoillakuilla kaikki voimat kuluvat itsesuojeluun ja hengissä pysymiseen, ei riitä yhtään ylimääräistä paremman elämän suunnitteluun.
Ja jotkut vain jaksavat toivoa että jollain ihmeen kaupalla tilanne muuttuu - itsestään - ilman että he aikovat tehdä mitään muutoksen aikaan saamiseksi :(
Tämä onkin iso peikko.
ReplyDeletePEIKKO: :)
ReplyDeleteToivoisin monen heräävän isona ja vahvana elefanttina. Olen monesti yrittänyt auttaa vaikeassa parisuhteessa olevia, mutta tulokset ovat jääneet laihoiksi monestakin syystä. Niitä syitä sinäkin tekstissäsi pohdiskelet.
ReplyDeleteSama koskee ystävyyssuhteita, joissa vahvempi osapuoli dominoi julmalla tavalla heikompaa.
Onneksi rohkeitakin elefantteja löytyy, jotka uskaltavat muuttua. Muutos voi tapahtua myös kiusaavan elefantin taholta.
MEDIA: Lukemassani kirjassa pääsen tutustumaan syihin jota pitävät ihmisiä huonoissa, jopa tuhoisissa parisuhteissa. Kun niitä alkaa ymmärtää, ymmärtää myös miksi ystävien auttamisyritykset jäävät niin heikkotehoisiksi.
ReplyDeleteJos elefantillamme on jo poikasena ollut ylikriittinen ja alistava kasvatus ei hänestä kehity itsenäistä, minäkuvaltaan voimakasta isoa norsua.
Tulipa mieleen: "Norsu ei unohda."
Jotkut asiat pitäisi unohtaa. Kuten se jos joku on aivopessyt meitä luulemaan että meistä ei ole mihinkään ja me muka tarvitsemme holhousta ja kurissapitoa.
Moi!
ReplyDeleteMinä ajattelen, että ihminen kohtelee itseään aina huonommin kuin antaa kenenkään muun kohdella itseään. Esim. tosi rankassa parisuhteessa elävillä on yhteistä se, että molempien pää on täynnä itsesyytöstä ja -inhoa. Ja sen uskoa, että elämä ei kanna. He eivät välttämättä tiedosta sitä ja he syyttävät toinen toisiaan. Pään sisäinen melske voi näkyä heissä täysin eri tavoin ja ulos päin voi näyttää siltä, että toinen on paha ja toinen hyvä. Tosiasiassa molemmat ovat uhreja ja se on rankka paikka se.
Tällainen ihminen vetää puoleensa ihmisiä, jotka kohtelevat häntä huonosti. Jos hän jostain syystä pääsee irti huonosta suhteesta muuttamatta itseään, hänen elämäänsä tulee kohta muita vastaavia tyyppejä. Tällaisia tyyppejä tulee niin kauan kunnes, hän on valmis katsomaan totuutta silmiin. Siis itseään. Hän on hylännyt ja tuominnut itsenä. Julmuuden näkee aina paremmin toisessa ja tämä toinen ihminen on tullut hänen elämäänsä tarjotakseen hänelle mahdollisuuden herätä. Kun alkaa tajuta, että oma elämä on lahja, alkaa uusi. Kun näkee lahjan, on kiitollinen. Kun on kiitollinen, antaa anteeksi ja oppii laittamaan rajoja. Oppii rakastamaan. Olemaan itsensä paras ystävä. Jokainen kulkee täällä oman polkunsa. Väkisin ei toista voi herättää, se on sama kuin yrittäisi avata ruusun nuppua.
Kaikkea hyvää!
LENITA: Kommenttikirjoituksessasi paljon asiaa, mutta haluan korjata ensimmäisestä lauseestasi sanan AINA ja pistää tilalle USEIN. Ei nimittäin ole niin että ihminen kohtelee itseään aina huonommin kuin muita. Jos ihmisellä on terve itsetunto hän on päinvastoin oman itsensä paras ystävä, hyväksyy itsensä, on itselleen lempeä ja armollinen.
ReplyDeleteHuonoissa ihmissuhteissa sen sijaan lienee juuri kuten sanot; itseinho vahvasti mukana. Myös itsekeskeisyys, itsepetos, itsenäisyyden puute jne jne.
Ratkaisun avain itsetuntemus.
Viimeinen virkkeesi ja siihen sisältyvät vertaus ruusun nupusta on osuva. Nupu pitää avautua itse ja alkaa kukoistaa. Mutta voimmehan me yrittää kastella ja lannoittaa :)
Kiitos vastauksestasi Rita. Minä kyllä silti uskon, että aina =). Siis jos puhumme aikuisista, jotka voivat valita ympärillään vaikuttavat ihmiset.
ReplyDeleteTarkoitan kohtelulla sitä mitä päässä tapahtuu. Alitajuntahan ei erota sitä mikä on totta ja mikä ei, se ottaa ajatuksemme todesta. Ja sitä me sitten saamme, mitä tilaamme, vaikka emme itse edes tiedä tilanneemme.
Sitä mukaa kun itsetunto kohenee, myös ihmiset ympärillä muuttuvat ja usein vaihtuvat.
Uskon, että avain on juuri tässä. Jos annan kohdella itseäni huonosti, minun kannattaa kääntyä itseeni ja kuunnella itseäni. Olen sallinut tämän, koska kohtelen itseäni vielä huonommin. Sitten saa ehkä pään sisäisestä soimauksestaan kiinni ja alkaa kuulla mitä siellä liikkuu. Kaikissa päissä on soimausta, mutta voi olla että sitä ei huomaa. vrt. Hän joka asuu moottoritien vieressä on saattanut tottua siihen niin, että ei kuule sitä. Kun alkaa kuulla ja tunnistaa, pääsee jyvälle mitä itsessä tapahtuu (olet sitä mitä ajattelet). Sitten voi alkaa ymmärtää, että ajatuksia tulee ja menee (yli 50 000 vuorokaudessa), ei niitä kannata uskoa. Niitten kannattaa vain antaa mennä. Sitten voi alkaa tuottaa uutta. Kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa, liikkua luonnossa, käyttää vahvistuslauseita jne.,jotka alkavat vetää puoleensa lisää hyvää.
LENITA: Yleistä, jopa ERITTÄIN yleistä soimata itseään päänsä sisällä. Kaikki eivät sitä tee, minä esimerkiksi en, jos joskus hamassa menneisyydessä olenkin niin tehnyt.
ReplyDeleteOlen kasvattanut terveen itsetunnon ja sen lisäksi olen tipautellut elämästäni sellaiset ihmiset jotka hapattavat ilmapiiriä, ovat itsekeskeisiä, puhuvat syyttämällä, ovat negatiivisia, väheksyviä ja halveksivia, jakelevat epäluottamuslauseita... Sanalla sanoen ihmiset joiden seurassa tulee huono olo.
Jos ihmiselle tulee omassa seurassaan huono olo, sitä ei hoidetakaan sillä hankkiudutaan muualle.
Montako ajatusta meillä on päivässä? Olikohan se Louise L. Hay jonka kirjoista muutama vuosi sitten luin että 60.000? Lukumäärällä ei väliä, mutta merkityksekästä oli väite että niistä suurin osa on samoja ajatuksia mitä olemme ennenkin ajatelleet!
Tuo tieto pysäytti minut ja huomasin sen jälkeen että se palasi ajatuksiini joka päivä - mikä osaltaan todisti tuon väitteen.
Omia ajatuksia kannattaa tarkkailla. Tunnen omani hyvin ja tiedän takuuvarmasti että niiden joukossa ei ole epäystävällisiä ajatuksia itseäni kohtaan.
en olekaan tiennyt ennen ettei alitajunta erota totuutta valheesta. näin siis syntyvät painajaisunet.. O_o
ReplyDeleteolen takavuosina syytellyt itseäni jatkuvalla syötöllä, mutta nyt huomaan ihmeekseni että ainakin osa niistä ajatuksista on hävinnyt. itsetunnon pieni paraneminen on kai vaikuttanut asiaan. ja se paranee parhaiten jos saa yksin puuhata ja siitä positiivista palautetta ja onnistumisen tunteita. ihan pikkujutuista alkaen.
ajatus etten voi muuttaa mitään on korvautunut ajatuksella että olen muuttamassa elämääni parempaan (kun ensin vaan uskaltaa edes ajatella että tällainen mahdollisuus on olemassa), ja että pärjään kyllä. epätoivon hetkiäkin toki vielä tulee eikä niistä kai pääsekään kokonaan eroon, mutta esim. tulevaisuuden pelko on hävinnyt. se oli iso juttu kun huomasi että se on poissa. :)
menen päivittämään blogia ajatuksista siinneillä ajatuksilla.. :)
p.s. on ollut vaikea uskoa että mieheni olisi pahaksi minulle koska se on kiltti, itsensähallitseva ja väkivallaton ja on myöntynyt kaikkeen mitä haluan takavuosina, jos se on materiaalista hyvää. se vaan ei ole kaikki. :P nyt se on ilmeisimmin antanut periksi koska pystymme puhumaan byrokraattisista järjestelyistä asiallisesti ja rauhassa. tosin minua häiritsee jos siellä on joku koukku piilossa millä se yrittää edelleen saada minut luopumaan koko eroajatuksesta..
ILL: Kiitos panoksestasi tähän kommenttikerjuun! Aion lukea huomenna kaiken tuoreilla aivoilla.
ReplyDeleteTuntuu hienolta että olet mennyt eteenpäin, saanut selkeyttä ja muutosta ajatuksiin ja elät tulevaisuuteen kallistuen.
Vaikeahan ihmisen on kuulla järjen ääntä ja päästä rakentaviin ratkaisuihin jos koko ajan kaikuu taustalla soimaavat ja syyttävät lauseet, tulivatpa ne sitten pään sisältä tai ulkopuolelta.
Huomiseen!