Ihana rauha. Sunnuntaina vielä rauhallisempaa. Tosin meille kantautui varhain aamulla neljään otteeseen aivan kuin murtohälyksen ääntä jostain kaukaa. En tiedä mitä se oli mutta hyvä kun loppui.
Mielenrauha on ihana asia. Se uhkaa tilapäisesti särkyä ärsyttävissä tilanteissa. Joillakin meistä on matalampi ärsytyskynnys kuin toisilla. Ilokseni kuulun vaikeasti provosoituvaan kastiin. Iän ja kokemuksen karttuessa olen aina vaan enemmän itseni hallinnassa eikä minua ole helppo provosoida.
Hiljattain tuli blogeissa parikin tilannetta jossa jouduin niin sanotusti pidättelemään itseäni jotta en tarttunut syöttiin. Oli aika vaikea pysyä toimettomana ja jäädä passiiviseksi kun yhtäällä henkilö 1, ja toisaalla henkilö 2 mitätöi minun kommenttiani, mutta punnitsin tekoja ja seurauksia ja tajusin että hukkaisin aikaani ja energiaani jos lähtisin moiseen tyhjänpäiväisyyteen mukaan. Se mikä hetken ajan tuntuu tärkeältä on pari päivää myöhemmin merkityksetöntä.
Kun ei provosoidu, säästyy pitkältä typerältä väittelyltä jolla ei saavutettaisi kerrassaan mitään.
Tyyni maisema. Tyyni vakaa mielenmaisema. Paljon positiivista luomisvoimaa.
Olet tuossa ihan oikeassa. Ei kannata antaa jonkun ihmisen viedä mielenrauhaa. Ei sitä saa kuitenkaan toista ymmärtämään tai muuttamaan mieltään.
ReplyDeleteJoskus olen ihan tyyni ja en ota itseeni ja en lähde mukaan. Joskus taas huomaan lapsellisiä piirteitä itsestäni ja alan todistella toiselle jotakin. Yleensä en onnistu.
No onneksi en enää niin paljon lähde mukaan. Ja yleensä yritän olla itse diplomaattinen, jos vain pystyn.
YVIOON: Joo, tutulta kuulostaa tuo että lähtee yrittämään todistelua tms. Olen aikanaan saanut kokea että eipä siitä ainakaan kiistakysymyksissä ole apua, pikemminkin päinvastoin.
ReplyDeleteDiplomatiasta on erittäin paljon hyötyä. Usein on paras taktiikka vetäytyä pois koko tilanteesta.
Jos asia on tärkeä, pistän kaiken taitoni suostutteluun, väittelyyn, todisteluun, valituksen tekemiseen... tapauksesta riippuen. Kannattaa harkiten valita taistelunsa. Joskus on välttämätöntä taistella.
Nuo tilanteet ovat usein vaikeita hahmottaa. Minä joskus provosoidun. Kun lähden asiaa selvittämään, huomaan, että olen myös itse saattanut lukea tilanteesta liikaa tai ylireagoida johonkin.
ReplyDeleteMonesti käy myös niin, että blogimaailmassa joku on suuttunut minulle ainakin siitä päätellen, ettei enää tule blogiini. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mistä syystä ystäväni on minulle suuttunut. Ei kannata masentua mistään, varsinkaan kun ei voi olla aina täysin varma siitä, onko toisen osapuolen kanssa samalla aaltopituudella.
Blogimaailmassa (muussakin maailmassa) tapahtuu koko ajan kummia. Siitä aiheesta minultakin on tulossa lähitulevaisuudessa postaus, jota olen jo pitkään suunnitellut.
Iloa päivääsi!
MEDIA: Minulla on noissa provotilanteissa yksi iso etu, ja se on se että en ole kiivas reagoimaan, vaan tarvitsen omaa aikaa käännellä asiaa päässäni. Siinähän se mahdollinen kiihtymys sitten prosessoituessaan ehtii laimentua.
ReplyDeleteÄärettömän harvoin olen blogeissa suuttunut kommenteista niin että olen siltä istumalta vastannut kärkevästi ja harkitsemattomasti minulle jätettyyn kommenttiin. Noina kertoina olen huomannut jo heti seuraavana päivänä ylireagoineeni. Se harmittaa, koska en tykkää loukata ihmisiä.
Sitten taas oma lukunsa ovat sanomiset jotka vaativat protestointia ja lujaa kannanottoa, mutta niihinkin kannattaa vastata harkiten eikä räjähtäen. Jotkut kommentit kannattaa jättää omaan arvoonsa.
Jos joku ei enää tule kommentoimaan... En jäisi sitä suotta pohtimaan. Täällä netissä on niin paljon trafiikkia ja jokaisen mielenkiinto jakautuu niin monen blogitoverin kirjoitusten kesken että todennäköisesti kukaan ei pohdi toisten kirjoituksia isommin, ainakaan pitkä aikaa.
Odottelen kiinnostuneena postaustasi. Iloa sinullekin! Tässä aamussa on jo ollut monta iloa, yksi niistä oli kun kävit kommentoimassa :)))