Vien euroni muualle

Kirppariostokseni sopii (kyökki)psykologiseen blogiini. Lelu, jonka ostin kolmella eurolla pienempiä lapsikavereita varten, on kuin psykologinen testi. Pyöreät palikat nelikulmaisiin reikiin, vasaralla elleivät muuten mene. Siitä voi päätellä testattavan päättäväisyyden, kärsivällisyyden, taitotason.

Hieno asia lasten kasvaessa todeta heidän edistymisensä leikkien ja lelujen osalta. Leluja keskivertosuomalaisella on ollut riittämiin, jopa yli tarpeiden. Hyvät lelut opettavat. Mutta mistä juontavat juurensa aikuisikään päässeiden puutteet tavoissa ja kanssakäymisessä tuntemattomien kanssa? Liikkeissä ja virastoissa asioidessa noihin törmää viikoittan. Kireä pipo ja ankea lapsuus? Kansamme geeniperintö?

Itsepalvelukirppiksen kassalla virittelin juttua myyjän kanssa kun hän poisteli hintoja ostoksistani. Ystävällisesti hyvässä hengessä kyselin kauanko liike on ollut siinä, kerroin että olin käynyt heidän aikaisemmassa toimipisteessään, kehuin uuden paikan siisteyttä, järjestelmällisyyttä ja avaruutta. - Hyvin vähän vastakaikua. Ei hymyä. Lopuksi lähestulkoon kiusaantunut ilme kun poistumiseni viimeisillä sekunneilla viereeni ilmestyi seuraava asiakas ja olin hidasteena osto-myyntitoimituksen sujuvuudelle. Myyjän naamasta näkyi että olin ylittänyt sallitun ajan kahdella sekunnilla.

Seuraavalla kerralla, jos sellainen tulee, läpsäisen ostokset tiskiin ja annan myynnin ammattilaisen hoitaa tilanteen nopeasti ja näpsäkästi.

Toisaalta taidan mieluummin viedä euroni myymälöihin joissa osataan asiakaspalvelu. Ystävällisyys, small talk, olette meille tärkeä -asenne.