Monet ongelmat ratkeavat puhumalla. Kommunikaatio on ratkaisun avain. Vaikeneminen, salaaminen, tabut - ne saavat paljon pahaa oloa aikaan. Ollaan umpikujassa.
Jos ongelma on puhumattomuus, se ei ratkea, ennen kuin aletaan puhua. Ja kuunnella. Ja keskustella. Sitten on mahdollisuus alkaa ratkaista muitakin pulmia.
Ei uskoisi miten laajamittaista tuhoa ihmiselle voi tehdä se että häneltä puuttuu kanava käsitellä vaivaavia asioita tai että hän pitää ahdistukset sisällään vaikka noita kanavia olisi.
Ei kannata pysyä kaapissa. Siellä on niin pimeää että ratkaisu ei näy. Elämä, kuolema vai kaappi? Elämä on meille annettu. Tehkäämme siitä paras mahdollinen.
Onneksi olen aina osannut puhua. Kuuntelijoitakin elämässäni on. Joskus tilanne voi silti olla hetkellisesti toivoton, kun toiseen ihmiseen ei saa juuri minkäänlaista yhteyttä, vaikka päällään seisoisi.
ReplyDeleteTärkeistä asioista kirjoitat.
Toivoisin ihmisten tulevan tämänkin asian puitteissa kaapista ulos.
MEDIA: Hah, olen kokenut tuon että vaikka päällään seisoisi... :D Lopulta on luovutettava.
ReplyDeleteEi tiedä ennen kuin kokeilee millaiseksi ajatusten vaihto muotoutuu. Siksi on hyvä lähteä liikkeelle tunnustellen ja luoda ensin yhteys, raottaa kaappia ennen sen avaamista.
Vihamielisille tahoille on lähestulkoon mahdoton puhua. Puuh.
Heippa Rita!1
ReplyDeleteTervetuloa mun blogiini ja minäkin halusin liittyä sinun arkikoopsiisi...Juuri niin syvällisiä ja kivoja juttuja kirjoittelet!!
Mietin tuota puhumista...törmäsin veda-kurssillani oivallukseen, joka on ihan toisaalta näkökulmasta...
kun me maalasimme samassa tilassa, olimme yleensä hiljaa omissa maailmoissamme ja kun joku isompi ajatus tuli, sitä ei tarttenut sanoa ääneen, sillä kaikki nappasivat sen jo ajatuksen tasolta...tämä onnistuu kun on "virrassa", läsnä...
"Ajatuksissa, sanoissa ja töissä"...olkaat puhtaat vai miten se menee...eli ajatus on energiaa ja se sisältää kaiken...sanat ovat vain symbooleja ajatukselle, sen ilmaisullinen puoli...yksi niistä...maalaus on toinen jne..
jännä juttu kun oivalsin ja koin tuon...vaikka tämä on tuttu juttu arjessa, sain siihen syvyyttä..esim koulussa jossain ryhmässä on sanoin kuvaamattoman levoton tunnelma, vaikka kukaan ei sanois mitään...sen vain aistii...
Mutta sanat ovat tärkeitä ja ihania symbooleja mutta joillekin hirmu vaikeita...saiskohan he idät piirtämään tai tanssimaan tunteensa, asiansa..?? sitä paitsi aivan syvimpään sisimpään ei pääse sanoilla...taide on yks keino, luonto...kosketua...
HANNE: Ai miten kiva että ehdit vielä ennen reissua tänne :)))
ReplyDeleteOlen kokenut tuota kuvailemaasi ajatuksen energiaa, en tarkoita pelkästään muista tarttuvaa levottomuutta tai rauhaa, vaan myös jotain telepatiaa lähentelevää ilmiötä samanhenkisessä seurassa. Ihmiset ovat herkkiä leimaamaan tuollaisen höpötykseksi mutta kyllä se taitaa olla jotain fysikaali-kemiallis-biologispohjaista ja oikeasti olemassa.
Piirtäminen on vanha keino saada sieluntuskat ulos. Lapset jotka eivät osaa ilmaista itseään puhumalla, ulkomaalaiset, estyneet... monet hyötyvät taiteesta terapiassa tai itsekseen.
Taide on yleismaailmallista, inhimillistä, luonnollista... kuvat, musiikki, liike. Aina ei sanoja tarvita.
Kiitos ulottuvuuksia avaavasta kommentistasi!
Kun pää meni särki, lakkasin puhumasta ja varsinkin kuuntelemasta.
ReplyDeleteEn vieläkään koe tarvetta avautua kuin virsikirja. Oivalsin tässä, että harva ihminen ihan oikeasti kuuntelee. Monasti näkee, että toinen odottaa kovasti lauseen loppumista, että saisi sanoa OMAN kokemuksensa. Ei siis niin, että olisi kiinnostunut minun asiastani, vaan siitä miten HÄNELLE onkaan vastaavassa tilanteessa käynyt.
Se on vähän väsyttävää...
"Elämä, kuolema vai kaappi?" Jos kaapissa pysymällä välttää kuoleman (ja elämän) niin luulen että aika moni tahtoo sinne kaappiin.
ReplyDeleteARJANNELI: Seuraavassa postauksessani käsittelen juuri tuota että toiset eivät aina kuuntele. Mäntti tunne. "Väsyttävä" on juuri oikea sanavalinta!
ReplyDeleteOnnekseni minulla on ystäviä jotka oikeasti kuuntelevat ja pyrin itsekin kuuntelemaan oikeasti. Vaistomainen reaktio tosin usein on se että kertoo vastaavan oman kokemuksensa asiasta kuin asiasta.
Moni ahdistus hälvenee omalla ajatustoiminnallakin, joten parempi olla oman itsensä kaveri jos ei aitoja kuuntelijoita osu ympäristöön.
ISOPEIKKO: Aika monihan siellä kaapissa seisoo koko aikuisikänsä. Lipsahtavatko sitten sieluina johonkin maallisen ja taivaallisen/helvetillisen välitilaan?
Ja mitä muuten ovat "helvetin esikartanot"?