Luonto vaikuttaa tutkitusti ihmisen fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Metsä rauhoittaa meitä. Soliseva puro virkistää mieltä. Ovatko kaupungin ja betonilähiöiden asukkaat vaarassa näivettyä?
Lasten masennusta tutkittaessa on todettu että eläimillä on hyvä vaikutus, samaten luontokokemuksilla. Jos luonnonläheisyys ja ulkoilu puuttuvat tai ovat hyvin vähäisiä, lapsilla havaitaan erilaisia vaikeuksia, kuten tarkkaavaisuushäiriötä.
Parasta hakeutua rannoille, metsiin, puistoihin ja pöpeliköihin. Siellä sitten punkki puree ja käärme kuristaa mutta yritetään hakata niitä kännykällä.
Minun (no, ei se tietenkään yksin minun ole) lenkkipolulleni on tuotu uudet kuntoilulaitteet edellisten puisten hökötysten tilalle.
ReplyDeleteSe on avian ihanaa - on minipunttis keskellä metsää! Fillaroin ensin purtsin alkuun, jätän pyörän telineeseen ja sitten jalkaudun juoksemaan. Ja puolivälissä pääsen puntille. Minusta on oikeasti aivan mahtava idea, että tuollaisia laitteita (neljä erilaista laitetta ja ne ovat todella hyviä) on saatu lenkkipolun varrelle. Toivon kovasti, että ne jätetään rauhaan eikä rikota.
Metsäilemisiin! :)
ELEGIA: Minunkin yhdellä kävelylenkkireitilläni on kuntoiluhäkkyrät, kuntosalin laitteiden näköiset. Olen nähnyt eri-ikäisiä niitä käyttämässä. Talvella yksi n. 10-vuotias poika sotki ohitseni fillarilla ja pian havaitsin että hän oli mennyt kuntoilemaan samaiseen kohtaan. Näytti tosi onnelliselta laitteessa punnertaessaan.
ReplyDeleteMinun piti kerran ottaa niistä kuvakin kun oli kamera mukana mutta en voinut kun joku oli siellä juuri pumppaamassa :)
Itse en bodaa, mutta kouluaikana rakastin telinevoimistelua, eli arvaan sinun intosi!
Hih, "minipunttis" :)))
Kaupungeissa ei ole paljoa peikkoja, paitsi niitä, jotka ovat muuttuneet ihmisiksi. Siellä ne sitten istuvat jossakin toistamassa itseään ja juomassa olutta.
ReplyDeleteLuin just toissapäivän Hesarista jutun, kuinka monet lapset eivät osaa kävekkä kun tasasella asfaltilla ja lattialla...heitä ei ole viety metsään majoja rakentamaan, ötököitä etsimään...
ReplyDeletetuntuu surulliselta ja uskomattomalta, että näin tapahtuu...itse kun asuu metsän reunassa, ei tule ajatelluksi kuinka moni ihminen ei käy metsässä oikeastaan koskaan, eikä tykkää edes..
me olemme osa luontoa...me olemme vettä...tunnistamme maailmankaikkeuden rytmin itsessämme...ja voimme todella huonosti, jos meidät on irrotettu äiti maan napanuorasta...
IP: Siinähän se tuleekin todistetuksi että metsästä vieraantuessaan elävä olento tylsistyy...
ReplyDeleteHANNE: Otin tuon saman artikkelin talteen kasaantuneita lehtipinoja setviessäni, koska haluan lukea sen perusteellisesti.
Kaikkien lasten vanhempien pitäisi saada nuo tiedot, jotta eivät suotta järjestäisi matkoja Puuhamaahan vaan hakeutuisivat sen sijaan perheen kanssa luontoon.
Tosiaan... mehän OLEMME vettä :D Sinäpä sen sanoit!
Täällä kotisaarella nuita nuoria ihmisiä on metsä täynnä punnertamassa ja juoksemassa reput ja releet selässä.
ReplyDeleteJotkut näkyvät jaksavan paremmin kuin toiset.
Mielessäni kannustin toissavuonna yhtä pikkasta tyttöä, joka oli kahta päätä lyhyempi toisia. Joutui marssiessa harppomaan hassunkurisesti loikkien, jotta olisi pysynyt muiden tahdissa.
Pahuksen sitkeää sorttia, josta moni poika varmasti otti oppia...
Heh... tuo kännykällä hakkaaminen on hauska :)
Täällä on kyllä valitettavasti niin kärmeksiä kuin punkkejakin.
Siltikin pahin ötökkä tääl on kyllä tua kahella jalalla kulkeva.
Se joka heittelee mäyräkoirat, vanhat soffat, puhelinluettelot, kaljapullot, jugurttipurkit, ja kaiken mahollisen rojun tuonne metsään.
Usein jopa roskiksen viereen.
Kuntonsa on niin huono liikunnan puutteesta, ettei jaksa roskiksen kantta nostaa....
Räyh sanon minä!
Mutta Helsingissähän on niin ihanan paljon luontoa ja metsääkin,ja eihän sitä kauas tarvitse sieltä alfaltilta kävellä sinne luonnon helmaan.Kun vaan viitsii....
ReplyDeleteARJAANNELI: Kyllä asiaa puhut noista kaksijalkaisista pystyynnostetuista sioista :DDD Sohvan ehkä jaksavat heittää mutta eivät jaksa roskiksen kantta nostaa, just niin. Mutta kun kaatuvat kännissä eteisen lattialle niin pienikokoiset vaimonsa haukkuvat ne pystyyn.
ReplyDeleteEipä se koosta ole kiinni vaan asenteista ja motiivista.
YAELIAN: Aivan niin. Kun vaan viitsii! Paikkoja ja tilaisuuksia on joka puolella. Sinne vaan - joko halusta tai väkipakolla. Vanhemmat voisivat vaikka pakottaa tai mieluummin houkutella jälkikasvun luontoon. Toivottavasti kouluissakin on siihen mahdollisuudet ja motiivit.
olen kasvanut melkein metsässä tai ainakin kovin luonnonläheisesti, eikä se minusta ainakaan menestyjää ole tehnyt.. O_o
ReplyDeleteolihan se kiva kesäisessä metsässä leikkiä omasta halustaan, mutta se että piti syksylläkin sateessa sinne lähteä mätiä sieniä katselemaan oli syvältä. Puuhamaa olis ollut paljon kivempi. pääsin sinne vaan yhden ainokaisen kerran. :P
tuossa just lomalla mietittiin siskon kanssa miksi meidän vanhemmat raahasi meitä jatkuvasti taidemuseoihin ja konsertteihin, miksei tehty jotain mikä olisi ollut meistä lapsista kivaa. kyllähän sen ymmärtää että ne yritti kasvattaa meistä kunnon ihmisiä, mutta ainakin minun kohdallani on mennyt kasvatus puihin. eettinen aivopesu ei toiminut.
ILL: Niin, ei se taida ihan niin mennä että kun kasvaa metsän vieressä menestyy automaattisesti elämässä. Eiköhän siihen tarvita muutakin :)
ReplyDeleteHurjan paljon on kiinni omasta ajattelutavasta ja asenteista. Tulee mieleen että mahdollisesti teidän sijassanne olisin päättänyt kiinnostua taiteesta, periaatteella "ellet voita vihollistasi liity häneen", ja "pese itse omat aivosi" :D
Kaikilla taitaa olla lapsuusmuistojen joukossa noita kun pakotettiin johonkin, ja ei päässyt johonkin mihin olisi halunnut. Parasta vaan uskoa että se kasvattaa luonnetta.
Minulla tapana etsiä asioista hyvät puolet. Se on kantanut pitkälle elämässä :)
Minä vietän tällä hetkellä jonkinlaista välimaastoelämää. Huomenna voisin asua metsässä ja ylihuomenna suurkaupungin keskustassa. Merikin olisi kiva ja... Apua, jos en saakaan tietokonetta mukaan. Muistaako minua sitten enää kukaan, heh?
ReplyDeleteHieno postaus sinulta! Vastakohdat pukevat sinua hyvin:)
MEDIA: Itse lienen lähiöihminen, vastakohtien välissä pysyvästi viihtyvä, en heiluriliikkeessä. Muutenkin keskitien kulkija.
ReplyDeleteBlogistaniassa näyttää olevan niin että menneet ovat menneitä, myös menneet bloggarit. Usein vanhat postauksetkin ovat menneitä joita ei muisteta. Ellei sitten jotain hyvin suurta, hyvin poikkeavaa...
Mutta sen sanon että sen yhden pitkän poissaolosi aikana ajattelin sinua aina silloin tällöin, ja toivoin palaavaksi!
Olipas kiva ja itsellenikin ajankohtainen postaus. En ole itse itseäni koskaan mitenkään erityisen luontoihmisenä pitänyt, mutta viime viikon minivaelluksella (vain kolme päivää) huomasin taas, kuinka kasvien ja luonnonilmiöiden tunnistamiseni on toista luokkaa, kuin oli vaelluskaverillani.
ReplyDeleteTunnen oloni ihan yhtä kotoisaksi kaupungissa, kuin korvessakin, joten siinä mielessä taidan olla aika outo-otus ainakin ikätovereideni joukossa. Kaupungistakin luontoa löytyy, eikä se ole kuin viitsimiskysymys. Useinmiten ei edes "lähtemisviitsimis"- vaan vain "silmien_aukaisu_viitsimis"kysymys. Monet ihmiset eivät vain näe metsää puilta. Tämä pätee niin kaupunkilaisiin, kuin haja-asutusalueen asukkaisiin. Jotenkin sitä omaa lähivitikkoa ei vaan aina miellä "luonnoksi".
ALISSA: Sitä onpi sitten palattu ihmisten ilmoille :)
ReplyDeleteTuo on niin totta että ei nähdä metsää puilta! Minulla on yksi ystävä joka näkee Helsingin kaduilla kävellessämme kaikki pikkulinnut vaikka ne olisivat tiheän puskan alla koska hän on lintujen ja kissojen harras ihailija. Monilla meistä on kuitenkin kauhean suppea näkökenttä. Kannattaisi opetella luontoa katselemaan, etenkin kun se on psyykellemme tutkimusten mukaan hyväksi.
Toinen mitä pitäisi harjoittaa on positiivisten asioiden näkeminen jotta ei ryvettäisi vain kurjissa jutuissa ja vastoinkäymisissä.
Terkut meidän pihasta! Kävin juuri mansikkamaata perkaamassa ja luonnossa möyrimässä :)))
Onpa kiva että selvisit takaisin sieltä vaellukselta :)
Minä muistan monet sinun vanhatkin kirjoituksesi. Olen aina arvostanut vanhaa ja hyvää:)
ReplyDeleteBlogistaniassakin ihmiset ovat usein niin itsekkäitä, että unohtavat yhdessä päivässä entisen bloggarin.
Muistan kaikissa yhteyksissä ihmiset, jotka ovat kohdelleet minua hyvin. Hyvämuistisena muistan kyllä heidätkin, joita en tahtoisi muistella.
Sinä kuulut niihin hyviin, jotka vain tarvittaessa ovat pahiksia;)