Saturday, July 04, 2009

Voipuoli läpsähti lattiaan



Voi pahus! Leipä putosi taas maahan voipuoli alaspäin. Tämä osoittaa todeksi sen Murphyn lain että "jos asiat voivat mennä pieleen ne myös menevät".

Pessimistit saavat taas vettä myllyynsä, toistelevat entistä innokkaammin vakiosanontojaan: "Aina minulle käy näin, ei kannata edes yrittää, kun ei yritä ei joudu pettymään...

Kuitenkin leivän putoaminen on helposti selitettävissä tieteellisesti, fysiikan lakien pohjalta, ei horoskooppien tai kosmoksen laeista lähtien. Kun olen voidellut leivän voilla tai hillolla, pitelen sitä painava puoli ylöspäin noin metrin korkeudella. Pudotessaan se ei ehdi kiepsahtaa täyttä kierrosta ja näin muodoin se suttuinen puoli osuu parkettiin somasti läpsähtäen.

Kylläpä alkoi tehdä mieli hillolla siveltyä paahtoleipää. Sellainen oli TV-ohjelmassa jossa ilmiötä testailtiin. Kun se leikattiin neljään lapsille sopivaan pieneen osaan, pikkupalaset ehtivät kääntyä koko kiepin ja putosivat siistimmin.

Joskus etsimme selityksiä vääristä paikoista.



6 comments:

  1. Vakaviakin asioita voi perustella persoonallisella ja hauskalla tavalla. Sen sinä osoitat tällä postauksellasi.

    Sinun selityksesi on myös selkeä ja havainnollinen.

    Olen huomannut, että asioiden yksinkertaistaminen on usein hyödyksi.

    ReplyDelete
  2. MEDIA: Kiitos sanoistasi. Kommunikoit hyvin positiivista palautetta tuoden.

    Otin ohjenuorakseni jo kauan sitten selkeyden, havainnollisuuden ja yksinkertaistamisen työssäni opetusalalla ja aina uudelleen huomaan miten käyttökelpoinen periaate se on viestinnässä. En ihmettele että huomasit sen koska nyt tiedän että olet viestinnän ammattilainen muillakin tavoilla kuin pelkästään kirjoittajana - jos nyt sekään on mikään "pelkästään" mutta kun tässä nyt pelkistämään ryhdyttiin :)

    ReplyDelete
  3. Olipa hyvä postaus, selkeä selitys tosiaankin (itse opin sen nyt sitten miksi se rasvainen puoli aina putoaa sinne lattialle). Ei tarvitse etsiä selityksiä vääristä paikoista kun noin selkeä selitys annetaan.....;-)

    ReplyDelete
  4. YAELIAN: Selitys arvoituksiin on usein niin selvä että sitten ihmettelee miksi en itse tuotakin keksinyt!?

    ReplyDelete
  5. Olet varmasti hyvä opettaja ja kasvattaja!

    ReplyDelete
  6. MADIA: Uskonpa itsekin olevani :)

    Siinä hommassa vaan on aina se puoli että kun se on kahden kauppa, se ei välttämättä onnistu vaikka opettajalla olisi mitä tahansa tarjota. Joskus tunnen olevani huono ja riittämätön ope, mutta terveellinen kokemus sekin on.

    ReplyDelete