Tapahtui pohjoisilla lakeuksilla. Lammaslauman johtajalammas oli itse Belsebääb. Ääb Ääb puolestaan oli kapinallinen lammas jo karitsana. Kaikki muut lampaat ottivat nöyrinä vastaan kepiniskut ja jatkuvan mäkättämisen, mutta ei Ääb Ääb. "Voihan villat", hän määkäisi. Ei tämä ole lampaan arvoista elämää. En halua edes äännellä bää bää. Sanon ääb ääb. Siitä hän sai nimensä ja huonon maineensa. Karitsuus oli yhtä h-ttiä.
Kun hän tuli isoksi hän erkani laumasta. Muu lauma makaili litussa lammasnahkamattona kun heidän päälleen tallattiin ja paheksui Ääb Ääbiä, suvun mustaa lammasta.
Mikä on tarinan opetus? Miten koit tämän tarinan?
.
Tuohan on kuin mun uskiselo!
ReplyDeleteÄitini/Tätini oli pelsepuupi ja seurakunta siinä tiukasti takana. Tarinan opetus on: lähde litomaan kun vielä pääset!Tarinan koin niin että aina tuntuu että olet oikeassa!
Peikollakin on lammas. Sen peikko söi heti kun se särähti. Peikko oppii silloin kertotaulun siitä kohdasta missä isoäiti kertoo sudelle tarinan villistä pikkutytöstä. Se tyttö ei ole vielä peikko, vaikka kyllä peikko siitä peikon viilaa. Vielä.
ReplyDeleteSalka,
ReplyDeleteLapsina emme pääse pakoon liian ankaria kasvattajia ja vielä aikuisena voi olla kova irrottautuminen terapeutin avulla. Irtoaminen tulee ymmärtämisestä ja siitä että antaa itselleen luvan olla oma itse. Vuosien prosessi jos edes ihmisikä riittää.
Peikko,
Oiva veikko. Kaikesta voi oppia. Ääb Ääb haluaa peikon kaveriksi silloin kun Belsebääb-diktaattori pitää kieritellä jauhoissa ja paistaa voissa. Sitä Ääb Ääb ei tiedä haluaako se tulla viilatuksi peikoksi vai pitäisikö sen kuitenkin olla lammas, mutta erilainen kuin se lauma johon se oli sattunut syntymään.
Bäää! Äääb äääb!
ReplyDelete