Thursday, January 04, 2007

MENEEKÖ POINTTI PERILLE?

.

Kävelin erään ystäväni kanssa maisemassa kun hän lausahti tulleensa siihen tulokseen että hänellä on varmaankin kiltin tytön syndrooma. Sepä sattui. Olin juuri lukenut aiheesta kirjan, ja aloin jutella aiheesta innostuneesti. Noin 10 minuutin kuluttua tajusin yhtäkkiä ystäväni replikoinnista että jumapama ja juffernaut - hänellä oli ihan erilainen käsitys kiltin tytön syndroomasta kuin minulla ja lukemallani kirjalla. Keskustelu oli mennyt hukkaan koska emme puhuneet samasta asiasta.

Monta muutakin hyvää keskustelua jää käymättä kun osallistujat eivät tajua puhuvansa toistensa ohi. Ihmisellä voi olla joku arvokas pointti jaettavana muille mutta se jää antamatta kun viestintä epäonnistuu.

Viestintää opiskelleet allekirjoittanevat että viestintä ei yleensä onnistu, paitsi sattumalta. Useinhan on tosin niin että ihminen ei ole toisen mielipiteistä niin kiinnostunut kuin omistaan, joten jo siinä vaiheessa kun näennäisesti kuuntelemme toista ihmistä, muunnamme hänen sanomaansa omaan ajatusmaailmaamme sopivaksi.

Ööö... nyt olen jo unohtanut mitä minun piti alunperin sanoa.
.

3 comments:

  1. Anonymous8:31 am

    Tuo on muuten perin ärsyttävää. Joskus on saattanut keskustella pitkällekin ennen kuin huomaa että nyt puhutaan eri asioista. Sitten siinä meneekin ikuisuus kun saa sönkättyä asiat selväksi.

    ReplyDelete
  2. Hei Ally

    Tosi on. Joskus sillä ei ole kauheasti väliä mutta jos on vaikka työasia, tuntuu lannistavalta aloittaa alusta. Puuh.

    ReplyDelete
  3. Luin justiin sähköpostistani uusia sanontoja ja tämä tuli nyt niistä mieleeni:
    "Pitäisi olla tikka, saisi elantonsa takomalla päätään puuhun."
    Mutta toisaalta joskus on ihan hauskaa todeta, että miten eri tavalla samasta asoasta voi ajatella.

    ReplyDelete