Monday, January 29, 2007

SANON EI ALISTAJILLE

.


Ollaan puhuttu vääränlaisesta kiltteydestä, sellaisesta jonka ansaan lankeaminen vie ihmisen oman tahdon ja minuuden ja tekee hänelle huonon olon. Mitäs sitten kun ihminen ei alistukaan sätkynukeksi? Mitä tapahtuu kun kaksi tahtoa törmää yhteen, alistajan ja sen joka ei suostu alistetuksi?

Lontoossa asuva 15-vuotias tyttö tuli koulusta kotiin. Hän ja hänen perheensä ovat intialaisia, mutta lapset ovat syntyneet Englannissa. Tytölle vilautettiin valokuvaa ja sanottiin "Tämä on Intiassa asuva tuleva miehesi". Tyttö sanoi ei.

Herra Jumala ! (Täytä jollain sopivalla jumalaa merkitsevällä sanalla) Tyttö sanoi EI!

Seurasi kotiarestia, moitteita, paheksuntaa, huonoa oloa, valtataistelua, ristiriitoja ja hämmennystä. Voimakastahtoinen äiti varsinkin ajoi asiaansa hellittämättä. Tyttö karkasi kotoa, oli onneton, yritti parhaansa mukaan selviytyä elämästä. Hyvin selvisikin, vaikkakin koko ajan valtava suru seuranaan, hankki oman elämän kuten meidän kaikkien on tarkoitus, lapsia, pari avioliittoa, ja ryhtyi ajamaan ihmisoikeuksia. Hinta jonka hän maksaa kaikesta tuosta on että hän on lapsuusperheelleen kuollut. Siskot menevät toiselle puolelle katua kun tulevat kaupungilla vastaan. Äidin kanta on että hän on petturi, eikä se muutu vaikka vuosia on kulunut ja tytär on yrittänyt ryhtyä rakentamaan siltaa heidän välilleen.

Oman tahdon ja oman itsenäisyyden säilyttämisellä voi olla hirveä hinta, mutta yhtä hirveä tai vielä hirveämpi koko elämän kestävä paha olo tulee alistumisesta ja väärästä kiltteydestä.

Pienessä ja suuressa mittakaavassa olemme luultavasti kaikki kokeneet mitä jompikumpi noista teistä tuo mukanaan. Oman tien seuraaminen on minun mielestäni se oikea. Olen vapauttanut itseni kaikesta syyllisyydestä ja kannan tekojeni seuraukset. Vaikka siitä seuraisi että jotkut tahot julistavat minut kuolleeksi heille. Minähän en jonkun toisen viitoittamaa tietä lähde kulkemaan vuosikausiksi. Jos meillä on vain yksi elämä ei sitä sovi tuhlata. Jos ikuisuus on olemassa sitä suuremmalla syyllä on kuljettava siihen suuntaan minkä uskoo oikeaksi.

Opettajan blogissani sivuan maahanmuuttaja-asiaa ja sitä kuuluuko säilyttää omat perinteet vai ottaa sen maan tavat jossa asuu. Eipä mitenkään yksinkertaista kuten Intia/Englanti -esimerkistä havaitaan.

KIELTENOPETTAJAN BLOGINI
.

10 comments:

  1. Mistä tiedät, että teet itse päätökset, joita pidät ominasi?

    ReplyDelete
  2. Rajansa on tiedettävä ja kunnioitettava toistenkin rajoja. Eteenpäin on mentävä mutta ei kuin höyryjuna.

    Pitää yrittää elää maailman aaltorytmissä kosketuksissa toisten kanssa ja yritettävä olla liikaa törmäilemättä niihin rajoihin jotka eivät anna periksi.

    ReplyDelete
  3. Isopeikko

    Kysymyksen muoto on väärä. Väität minun luulevan että tiedän.

    Tarkoitit kai kysyä: "Tiedätkö varmaksi että päätökset ovat omiasi"?

    Kysy uudelleen niin ehkäpä vastaan :) Minulla on tunne että sinulla on joku vastaus jo valmiina. Kuulisin sen mielelläni.

    Ally

    Oikein hyvin puhuttu. Koen elämän luovimisena ja se tekee siitä mielenkiintoista, välillä vaikeaa, mutta usein haasteellista.

    ReplyDelete
  4. Kamala tarina tuolla tytöllä. Minunkin äitini kielsi minut kun luovuin vuosikausien piinasta ja erosin vanhoillislestadiolaisesta uskonnosta. Olimme täydellisesti poissa toistemme elämästä. Kahdeksan vuoden päästä hän lähetti papin pyytämään anteeksi puolestaan. Minä sanoin papille että jos ei itsellä ole kanttia pyydellä anteeksi olkoon koko muija! Pappi toimitti nöyränä viestin takaisin ja kului vielä kolme vuotta ennenkuin rouva sai ylpeytensä niellyksi. Nykyisin olemme asiamme sopineet ja elämme rauhassa omia elämiämme. Silloin harvoin kun tavataan pysytellään asiallisissa ja aikuisssa väleissä. Koskaan en kuitenkaan sitä hylkäystä unohda, se vei minulta koko äidinpuoleisen suvun.

    ReplyDelete
  5. Minä lopetin yhteyden äitiini, koska häneen ei voinut luottaa.

    ReplyDelete
  6. Salkalle on pakko viestitä, että minunkin isäni oli vanhoillislestadiolainen. Irrottauduin uskonnosta n. 26 vuotta sitten lopullisesti. En ole katunut, mutta enpä ole katkeroitunutkaan. Olen sitä mieltä, että antaa kaikkien kukkien kukkia. Paljon mukavia muistoja lapsuudesta, sen jälkeinen elämä on ollut myönteistä ja sopuisaa.

    ReplyDelete
  7. Minkä kirjoitin, sen tarkoitin. Tulkinnan voi tehdä haluamallaan tavalla kysymyksen asettelusta riippumatta :) Selvä poliitikon ote.

    Peikon vastaukset elävät peikon omassa tietämyksessä tai luulemuksessa. Ja se on hyvä sellaisenaan.

    ReplyDelete
  8. Oman tien kulkeminen ei ole ihan itsestään selvyys ja helppo valinta. Useimmiten valitaan laumojen väliltä. Minkä lauman mukana kuljetaan ja se on "oma tie". Siis meinaan, että tosi harvassa ovat ne, jotka kulkevat aivan ihkaomaa yksityistä tietä. Ja vetävät sinne mukanaan toisetkin.
    A. Kops tuntuu vetävä bloggailijoita palstalleen. Mene ja tiedä vaikka hän kulkisikin omaa tietään.

    ReplyDelete
  9. Sivuaskeleelle vastaan että minunkin irtiotosta on jo 23 vuotta. En ole enää katkera, korkeintaan ihmettelen sitä aivopesua ja litistämisen voimaa joka sai minut lopulta inhoamaan itseäni ja uskomaan sen pahan jota he minusta löysivät kun en halunnut heidän joukoissaan seisoa. Hyvän terapeutin ja Rakkaiden kanssa puhumisen avulla olen päässyt itseni kanssa tasapainoon ja lapsuuden traumat uskonnollisen pakottamisen myötä ovat saaneet väistyä. Ja katson kyllä kulkevani nykyisin ihan omaa tietäni.

    ReplyDelete
  10. Salka, Sivuaskel, Pikkuliina

    Salka jo tietääkin että suvussani on tuota lestadiolaistaustaa äidin puolelta. Äitini on saanut siitä kärsiä lapsena. Ja hänen lapsensa tietysti ovat saaneet hänen käsimyksiään kärsiä vaikka uskontoa ei meille tuputettukaan. Tuntui lapsena aika öklöltä kuulla niitä juttuja ja muistoja.

    Petja

    Olen ajatellut monena päivänä sitä kun sanoit että kasvatit itsesi jotta se tuli kunnolla tehdyksi. Sille voi nauraa verrattomana vitsinäkin, mutta on se myös aika pitkälle totta minun kohdallani. Oman tien kulkemista ja sen tajuamista että se on oikein vaikka paheksunta sitten seuraisi hautaan asti. Jossain vaiheessa ihminen voi senkin totuuden tajuta että eipä paheksunta johdukaan mistään tietystä jutusta, vaan paheksunta seuraa kaikesta, koska paheksujan suhtautuminen paheksuttuun on lähtökohtaisesti paheksunta, ihan riippumatta siitä mitä kohde sanoo tai tekee.

    Tuosta saankin aasinsillan seuraavaan lausuntooni, joka on Peikolle suunnattu: En tiedä mistä syystä heittäydyimme poliitikkojen tapaan puhumaan, mutta ei sillä keinolla viestintä onnistu, kuten huomaamme. Parasta puhua huomenna taas kunnolla, hah hah!

    ReplyDelete