Saturday, January 06, 2007

JEHOVANTODISTAJIA OVELLANI

.
Meillä kävi tänään ovella kaksi kivaa jehovantodistajanaista, entuudestaan tuttu Terhi ja uusi kävijä Hanna, jota en ollut nähnyt. Öh, arkiterapeutti Kops taisi taas puhua enemmän kuin todistajat. Kerroin heille että olin saanut jehovantodistajia koskevia kommentteja blogiini. Sellaisen kommentin joissa kerrottiin huono kokemus pelottelun ilmapiiristä jehovantodistajien luennolla (muistaakseni Pikkuliina) sekä toinen jossa ilmaistiin miten hyviä keskusteluja voi käydä eri uskontokuntiin kuuluvien ihmisten välillä kun avaa mielensa (Gnothi Seauton). Yksi kommentaattori sanoi että hänellä ei ole mitään haluja käydä keskusteluja uskovaisten kanssa (Eskimo).

Kops pitää vähän kaikenlaisista keskusteluista, vaikka ei ole uskovainen. Ei myöskään uskomaton. Kun vaan muistaisi antaa muillekin puheenvuoroja. Pitää kopauttaa itseäni päähän. Kops.
.

4 comments:

  1. Anonymous5:18 pm

    Meillä kävi kerran kaksi jehovantodistajaa, mutta eivät uskaltaneet tulla autosta ulos kun näkivät koiran. Sen jälkeen ei ole käynyt yhtään. Pelkäävätköhän he koiria?

    Yksi opiskeluaikainen kaveri kertoi kerran, että hän oli ollut tekemässä venäjän kielen kotitehtäviään kun jehovantodistajat olivat soittaneet ovikelloa. Kun olivat nähneet venäjänkirjoja pöytälastillisen, olivat kiireesti kääntyneet kantapäillään ja lähteneet pois. Eivätkä sen koommin enää tulleet.
    Mikähän siinäkin oli?

    ReplyDelete
  2. Minä olen käynyt monta mielenkiintoista keskustelua jehovantodistajien kanssa. Yleensä tosin aivan muista asioista kuin uskonnosta.

    ReplyDelete
  3. Kun poikani oli vauva, ja asuimme siellä pääkaupunkiseudulla luonani kävi jonkun kerran näitä Jehovan evankelistoja juttusilla. Koska oma vakaumukseni erosi monessa kohtaa ei siitä sitten sen kummempaa. Nyt kiitän kohteliaasti ja suljen oven nopeasti, jos joku yrittää tulla sisälle asti. Lehdet otan kyllä, ja vilkaisen läpi, ennen paperinkeräykseen laittamista.

    ReplyDelete
  4. Kerkkis

    Olipa outo tuo venäjäjuttu. Koiran voi ymmärtää jos heillä oli ollut huono kokemus aikaisemmin. Pidän tuollaisista arvoituksista!

    Ally

    Nyt kun mainitset, en minäkään uskonnosta ole heidän kanssaan pääsääntöisesti jutellut, vaan elämästä ja ihmisistä yleensä.

    Leonoora

    Minulla on iso pino lehtiä, eilen taas sain kaksi. Ne ovat kiinnostavia vaikka ei olisi uskonnosta kiinnostunut. "Miten mittaat menestystä?" kysytään nyt saamani Vartiotornin kannessa.

    ReplyDelete